Virossa kontakti ruiskunvaihtajiin jää lyhyeksi

Huumeidenkäyttäjät saavat Tallinnassa terveysneuvontaa kansalaisjärjestöiltä. Convictuksen työntekijöistä puolet on entisiä huumeongelmaisia.

Teksti > Ari Lahdenmäki 
Kuvat > Kari Pullinen

Oranssin markiisin yllä lukee valokirjaimin Outlet. Harmaa kerrostalo Tartu maantee 32:ssa edustaa tyypillistä Tallinnan keskustan arkkitehtuuria 1950-luvulta.
Lappu ovessa kertoo kuitenkin, että täällä ei enää myydä merkkivaatteita halvalla vaan vaihdetaan ilmaiseksi ruiskuja ja neuloja. Terveysneuvontapiste on avoinna kello 10–22.
Eteisessä istuu virolaiseen tapaan pöydän takana rouva. Hän pitää kirjaa kävijämäärästä. Ovensuussa lojuu laatikko, josta voi ottaa mukaansa ruisleivän.
Nuhjuisissa mutta tarkoitustaan palvelevissa tiloissa ottavat vastaan myös sairaanhoitaja sekä psykologi ja sosiaalityöntekijä. Palvelun tuottaja, MTÜ Convictus Eesti, on ruotsalaistaustainen kansalaisjärjestö, viroksi mittetulundusühing.
Viron Convictus tarjoaa suonensisäisesti huumeita käyttäville välineidenvaihdon lisäksi hiv-pikatestejä, vertaistukea ja taideterapiaa. Vankilatyötä yhdistyksellä ei juuri nyt ole, sillä se hävisi palvelun tuottamisesta järjestetyn tarjouskilpailun.
Ulkotyöntekijä Andrei Altdorf, 48, valmistautuu lähtemään Itä-Tallinnan Lasnamäelle etsimään käyttäjiä, jotka haluavat vaihtaa välineitä. Raamikas mies on pukeutunut sinisiin farkkuihin ja Metallica-huppariin.
Altdorf sulloo selkäreppuunsa ruiskuja ja neuloja sekä pistoskohdan puhdistamiseen tarkoitettuja lappuja. Käytettyjä välineitä varten reppuun tulee vielä tyhjä kanisteri.
Altdorf vaihtaa käyttövälineitä ja antaa neuvoja välillä myös täällä toimistolla, vaikka suurin osa vuoroista menee etsivässä työssä. Altdorfin työpaikka on vakituinen, ja hän asuu vuokra-asunnossa. Toisin oli seitsemän vuotta sitten.

Käyttäjä saa välineitä Andrei Altdorfilta viimaisella rautatieasemalla.

Perjantai-iltapäivänä loppuvuodesta 2008 Altdorf saapui Tallinnaan päästyään vapaaksi Virun vankilasta. Ilma oli kylmä ja maassa lunta.
Altdorf oli kärsinyt puolentoista vuoden tuomion huumeiden hallussapidosta. Ennen tuomiotaan hän oli joutunut myymään asuntonsa, jotta voisi maksaa huumeita myydessä syntyneen 50 000 kruunun (runsaan 3 000 euron) velan.
”Menin sosiaalitoimistoon mutta kello oli yli kolmen iltapäivällä ja virastot olivat kiinni. Sanoivat, että tule maanantaina uudestaan”, Altdorf kertoo.
Viikonlopun vasta vapautunut vanki yöpyi rappukäytävissä. Maanantaina hänet lähetettiin yömajaan Tallinnan laitakaupunkiin Kopliin.
Päivät kuluivat päiväkeskuksessa, mutta kello 15–21 piti vain kävellä ulkona. Sitten pääsi yömajaan. Altdorf oli päättänyt pysyä raittiina. Vankilaelämä sai jäädä.
”Huumekaupassa on vain ajan kysymys, milloin jää kiinni”, Altdorf sanoo nyt. ”Se ei enää kiinnostanut.”
Ystävänsä kautta Altdorf hakeutui nimettömien narkomaanien NA-ryhmään. Parin päivän kuluttua hän sai asuntolapaikan, joka maksoi 300 kruunua (noin 20 euroa) kuussa.
NA:ssa hän kuuli Convictuksesta ja aloitti vertaistyön vapaaehtoisena. Muutaman kuukauden vapaaehtoisuuden jälkeen, talvella 2009, hän sai nykyisen työnsä.

Viron Convictuksen johtaja Meelis Resev, 39, kertoo, että puolet järjestön työntekijöistä on entisiä huumeidenkäyttäjiä. Malli on peräisin ruotsalaisesta emoyhdistyksestä.
Virossa toiminta pyörii valtion ja kunnan rahalla: valtio rahoittaa sitä 350 000 eurolla vuodessa ja Tallinnan kaupunki 40 000–50 000 eurolla. Vertaistukeen saatiin vuodenvaihteeseen asti rahaa Euroopan sosiaalirahastolta.
”Rahaa voisi olla enemmän, mutta se riittää perustarpeisiin”, Resev sanoo.
Jos rahoitusta saadaan lisää, suunnitelmissa on päiväkeskuksen perustaminen.
”Etsimme paraikaa muita rahanlähteitä. Pitäisi keksiä tapoja saada rahoitusta itse.”
Resevin mukaan Convictus on pohtinut yksityisen terveyskeskuksen perustamista Viron markkinoille. Sen tuottoja käytettäisiin huumeriippuvaisten auttamiseen.
Villimpi ajatus on katkaisuhoitoaseman perustaminen varakkaille. Mahdollisia asiakkaita olisivat vaikkapa rikkaat ruotsalaiset kokaiiniaddiktit.
”Olemme suunnitelleet tänne tyylikästä vieroitushoitoa skandinaaveille. He voisivat tulla rehabiin in cognito”, Resev sanoo.
Convictuksen nykyiset asiakkaat ovat enimmäkseen kaikkein huono-osaisimpia virolaisia. Heistä 90 prosenttia on vironvenäläisiä. Resevin mielestä se vihjaa riippuvuuden sosiaalisesta luonteesta.
”Kun Neuvostoliitto romahti, virolainen enemmistö alkoi 1990-luvun alussa kehittyä nopeammin ja venäläiset joutuivat eristyksiin. Tämä ryhmä ei nähnyt itsellään tulevaisuutta vaan alkoi käyttää enemmän alkoholia ja huumeita.”

Sosiaalityöntekijä Anna Heinsoolta kysytään muun muassa velkaneuvonnasta.

Toisin kuin Suomessa Viron laki ei vaadi, että suonensisäisesti huumeita käyttäville järjestetään terveysneuvontaa.
Maan terveystutkimuslaitoksen TAI:n tiedottaja Maris Jakobson kertoo sähköpostitse, että terveysneuvontaa ollaan sisällyttämässä kansanterveyslakiin, jonka muutos on valmisteilla. Nytkin terveysneuvonta mainitaan sosiaaliministeriön ohjelmassa.
Viron ensimmäinen hiv-diagnoosi tehtiin vuonna 1988. Ruiskujenvaihto alkoi kymmenen vuotta myöhemmin.
Viron hiv-positiivisten määrä asukaslukuun nähden on Euroopan suurin. Maassa on tehty yli 9 000 hiv-diagnoosia viime vuoden loppuun mennessä.
Suomessa ensimmäinen hiv-diagnoosi tehtiin vuonna 1980 ja yhteensä diagnooseja on tehty 3 500. Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta ja Virossa 1,3 miljoonaa.
Convictuksen ohella Virossa on kaksi muuta merkittävää toimijaa, jotka tarjoavat huumeidenkäyttäjille terveysneuvontaa. Päinvastoin kuin esimerkiksi Helsingissä palveluja ei ole Tallinnassa kilpailutettu.
Meelis Resev kaipaisi Convictukselle päiväkeskusta, koska nyt asiakkaisiin saadaan vain hyvin lyhytaikainen kontakti.
”Kun asiakkaamme tulevat kadulta, ensimmäinen taso järjestelmässä on, että he saavat palveluja kaltaisiltamme järjestöiltä. Seuraava aste ovat vankilat”, Resev sanoo.
”Ehkä 80–90 prosenttia asiakkaistamme pääsee tuolle ylemmälle tasolle ja ainakin kerran elämässään kuiville mutta vain 5–7 prosenttia jatkaa matkaansa ylöspäin. Suurin osa sen sijaan putoaa takaisin ja kuolee jonain päivänä.”
Päiväkeskuksessa he voisivat viihtyä pari tuntia, saada ruokaa ja teetä ja keskustelua. Convictus haluaisi kehittää pilottiohjelman, johon kuuluisi kuntoutussuunnitelma asiakkaille.
Se edellyttäisi yhteistyötä viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa, mutta tätä nykyä yhteistyö on Resevin mielestä Virossa vähänlaista.

Alikulkutunnelissa Andrei Altdorf keskustelee vapaaehtoistyöntekijä Valentina Kaljaginen kanssa.

Convictuksen toimistossa sosiaalityöntekijä Anna Heinsoo, 40, auttaa asiakkaita arjen ongelmissa. Hän kertoo asiakkaille, mitä palveluja nämä voisivat saada ja miten niitä haetaan.
”Kysyn, saavatko he heille kuuluvia tukia, ja suositan, mitä kannattaa hakea. Yleisimmät kysymykset liittyvät sakkojen maksamiseen ja velkaneuvontaan”, Heinsoo kertoo.
Monesti asiakkailta on henkilökortti kateissa. Heinsoo täyttää heidän kanssaan hakemuksen, jolla saa vapautuksen henkilötodistuksen maksusta, 35 eurosta. Viro on kuuluisa sähköisistä palveluistaan, joiden käyttämiseksi sirullinen henkilökortti on välttämätön.
Heinsoon lisäksi Convictuksessa työskentelee toinenkin sosiaalityöntekijä, joka jalkautuu kadulle ruiskunvaihtajien mukaan. Tänään Lasnamäelle lähtevän Altdorfin mukaan tulee kuitenkin toinen ulkotyöntekijä Roman Aršavin, 34.
Aršavin on pakannut välinearsenaalinsa isoon On/Off-liikkeen muovikassiin. Parivaljakko suuntaa läheiselle Keskturgin raitiovaunupysäkille. Sää on kylmä, ja Tallinaan sataa ensilumi.
Ennen Lasnamäelle menoa ulkotyöntekijät käyvät rautatieasema Balti jaamilla eli Baltian asemalla.
”Huumeita on saatava, vaikka sää olisi millainen”, Altdorf sanoo. Hän on varma, että asemalla riittää asiakkaita.
Niin todellakin on. Raitiovaunumatkan jälkeen Altdorf näkee heti tuttuja kasvoja viimaisilla junalaitureilla.
Hän antaa ruiskuja nuorelle miehelle ja kirjaa sitten asiakkaan nimimerkin ja vastaanotettujen sekä luovutettujen välineiden määrän vihkoonsa. Ensi alkuun varautuneesti toimittajaan ja valokuvaajaan suhtautunut mies alkaa pian tarinoida vuolaasti.
Hän ei puhu lainkaan viroa, mutta kertoo englanniksi olevansa 27-vuotias ja esittäytyy Aleksiksi. Aleks sanoo vihaisesti, että Virossa poliisi varastaa takavarikosta huumeita. Hänen kertomassaan tapauksessa kateisiin on jäänyt huimat sata kiloa.
”This is our difference”, Aleks sanoo. Siinä Suomen ja Viron ero.
Asemalta Vanhaankaupunkiin johtavassa kolkossa alikulkutunnelissa Altdorf ja Aršavin tapaavat Valentina Kaljaginen, 33, joka on Convictuksen vapaaehtoistyöntekijä.
”Hän tekee käytännössä samaa työtä kuin me”, Altdorf selittää.
Kaljagine kertoo olevansa entinen huumeidenkäyttäjä. Hänellä on 16-vuotias tytär ja viisivuotias poika.
Kaljagine sanoo useita kertoja vastustavansa huumeiden laillistamista. Hänen tyttärensä on nyt siinä iässä, jossa joutuu alttiiksi huumetarjouksille.
Kaljagine on ollut ”neljästä viiteen kertaa vankilassa”, yhteensä ”kahdeksan yhdeksän vuotta”. Silloin lapset ovat olleet isovanhempiensa hoivissa.
Nyt hän on ollut kaksi ja puoli vuotta kuivilla. Hän alkoi käyttää huumeita 13-vuotiaana.
”Se oli neuvostoaikaa. Ei ollut psykologeja, joiden puoleen kääntyä. Oli toisenlaiset mahdollisuudet”, Kaljagine sanoo venäjäksi. Hän on kotoisin Tallinnasta, mutta ei puhu lainkaan viroa.
Kaljagine on työskennellyt muun muassa ompelijana, kokkina ja siivoojana. Hän sanoo tekevänsä vapaaehtoistyötä, jotta muut välttyisivät hänen kohtaloltaan.
Kaljagine on ylpeä työstään ja esittelee varusteisiinsa kuuluvaa naloksoniruiskua. (Naloksoni on opiaatin vasta-aine.)
Convictuksen työntekijöillä on sellainen mukanaan siltä varalta, että he kohtaavat yliannoksen opiaatteja saaneen asiakkaan. Kaljagine sanoo kerran joutuneensa käyttämään naloksonia.
Mutta nyt alkaa lähestyä aika, jolloin hänen on haettava lapsi päiväkodista. Altdorf ja Aršavin lähtevät Lasnamäelle, josta eräs asiakas on soittanut: hänellä on runsaasti käytettyjä välineitä, ja hän pyytää miehiä luokseen kotikäynnille.

_viro_taulukko
Virossa huumeidenkäyttäjien HIV-epidemia jatkuu – toisin kuin Suomessa, jossa esimerkiksi HDL:n Munkkisaaren palvelukeskus tavoitti tartunnan saaneet huumeriippuvaiset.

K. Kärberin kadulla häämöttää harmaa Lasnamäen talo lukemattomine rappuineen. Porraskäytävään ei syty valoa, tai ainakaan valokatkaisinta ei löydy.
Altdorf soittaa ovikelloa ja astuu sisälle huoneistoon. Hänet ottaa vastaan parikymppinen nainen, joka ei halua muita asuntoonsa.
Altdorf viipyy sisällä kymmenisen minuuttia. Kun astumme jälleen tuuleen ja tuiskuun, hänellä on mukanaan pullottava muovikassi. Siellä on 250 käytettyä ruiskua.
”Pienen määrän takia emme vaivaudu, mutta jos käytettyjä välineitä on paljon, käymme hakemassa ne kotoa”, Altdorf kertoo.
Sitä palvelua hän käytti kymmenisen vuotta sitten itsekin.

20151127 20151127 Convictus,  Andrei Altdorf.  kuvaaja Kari Pullinen
Andrei Altdorf noutaa nuoren naisen kotoa 250 käytettyä ruiskua.