Tuhat neliötä huumeidenkäytölle

H17 on Pohjoismaiden suurin huumeidenkäyttöhuone. Täällä sairaanhoitaja neuvoo tarvittaessa, miten heroiini pistetään turvallisesti, ja käytön jälkeen voi vaikka mennä patjalle lepäämään. Se pelastaa ihmishenkiä.

Teksti > Ari Lahdenmäki
Kuvat > Kari Pullinen

Tässä talossa Kööpenhaminan trendialueella ei toimi taidegalleria vaan tuhatneliöinen huumeidenkäyttötila.

KÖÖPENHAMINA. Halmtorvet Kööpenhaminan Kødbyenissä eli Lihakylässä voisi kuvittaa sanakirja-artikkelia gentrifikaatiosta. Hyvätuloiset nuoret tanskalaiset hörpiskelevät terveellisiä juomiaan ja haukkailevat raukeina pieniä ruoka-annoksiaan kalliissa ravintoloissa. Polkupyörät seisovat telineissä odottamassa hetkeä, jolloin he päättävät vaihtaa kuppilaa. Ennen tämä alue rautatieaseman liepeillä houkutteli puoleensa lähinnä juopuneita grönlantilaisia, suomalaisia laitapuolenkulkijoita ja maailmankansalaisia eli narkomaaneja. Historia ei ole vaipunut tyystin unholaan, sillä täällä voi yhä vetää kaikkia mahdollisia aineita, vieläpä luvan kanssa. Kauniisti restauroituun matalaan lihateollisuusrakennukseen voisi kuvitella taidegallerian, mutta talo kuuluu Kööpenhaminan kaupungin sosiaalitoimelle. Kööpenhamina tarjoaa täällä palvelujaan yhteiskunnan kaikkein huono-osaisimmille jäsenille.

Vastaanottotiskin takana seisoo kolme nuorta naista. Heidät tunnistaa työntekijöiksi harmaista puseroista ja mustista T-paidoista, joissa lukee H17. Se tulee osoitteesta Halmtorvet 17. Tämä on Pohjoismaiden suurin huumeidenkäyttötila, tanskaksi fixerum. Pohjoismaisittain tällainen päihdepalvelu on itse asiassa harvinainen. Tanskassa on muutamia vastaavia tiloja, ja sellainen toimii myös Norjassa. Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa huumeidenkäyttötiloja ei ole.

H17 avasi ovensa 2. elokuuta. Täällä on 12 huumeiden polttopaikkaa ja kahdeksan pistopaikkaa. Niihin on koko ajan jonoa. Emme pääse tänään kuvaamaan huoneita, koska tunnelma on kuulemma kireä. Kaksi päivää aiemmin täällä oli riehuttu puukon kanssa. Vastaanottopisteen vieressä näky tuo mieleen oopiumiluolan Tintti-sarjakuvasta Sininen lootus: patjoilla lojuu viitisen miestä täysin kujalla juuri vedetyistä fikseistä.

Kokaiini on Kööpenhaminassa niin edullista, että sitä pistetään täällä enemmän kuin heroiinia. Kokaiinia, heroiinia ja niiden sekoitusta myös poltetaan.

Louise Rugne Mårtensen työskentelee tiloissa, joiden värityksen on tarkoitus vaikuttaa huumeidenkäyttäjien miellentilaan. Käyttöhuoneissa värit ovat hillittyjä, täällä henkilökunnan puolella inspiroivia.
Louise Rugne Mårtensen työskentelee tiloissa, joiden värityksen on tarkoitus vaikuttaa huumeidenkäyttäjien miellentilaan. Käyttöhuoneissa värit ovat hillittyjä, täällä henkilökunnan puolella inspiroivia.

Käytävän perällä on H17:n johtajan Louise Rugne Mårtensenin, 43, työhuone. Hän on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä ja on opiskellut myös sukupuolentutkimusta. Ennen tänne tuloaan hän johti naisten asuntolaa. Mårtensenin alaisina on 11 sairaanhoitajaa, yhdeksän sosiaalityöntekijää ja varajohtaja, joka on koulutukseltaan sairaanhoitaja.

Täällä tarjottava palvelu on osa haittojen vähentämiseen tähtäävää huumepolitiikkaa, ja sen idean voi tiivistää näin: koska huumeriippuvaiset joka tapauksessa käyttävät aineita, heille halutaan tarjota tila, jossa on läsnä terveydenhoitohenkilökuntaa. Korvaushoitoa näissä tiloissa ei ole tarjolla.

Henkilökunta neuvoo käyttäjiä turvallisempaan pistämiseen, kiinnittää huomiota tulehduksiin ja aloittaa ensihoidon, jos käyttäjän hengitys pysähtyy heroiiniyliannostuksen vuoksi. (Niin tapahtuu noin kahdesti viikossa.) Sopivan hetken koittaessa henkilökunta kysyy asiakkailta, olisivatko nämä kiinnostuneita vaikkapa korvaushoidosta.

Käyttäjät ovat hankkineet huumeensa itse, eikä niillä saa käydä tiloissa kauppaa. Hoitajat eivät pistä huumeita, mutta neuvovat tarvittaessa turvallisempaa pistotekniikkaa. Puhtaat käyttövälineet saa täältä.

Käyttöhuoneessa voi viipyä 45 minuuttia. Etenkin kokaiinia monta päivää käyttäneet jäävät sen jälkeen usein lepäämään aulan patjoille. Niillä saa makoilla kuka tahansa, joka on käyttänyt täällä huumeita.

Fixerum, kuvaaja Kari Pullinen
H17:ään suunnitellaan työpajoja. Yöaukioloakin suunnitellaan, mutta palvelut on tarkoitettu vain huumeita täällä käyttäville. Siksi ruokailua kummoisempia lisäpalveluja ei ole haaveissa.

Tanskassa on keskieurooppalaiseen tapaan Suomea enemmän heroiinin ja kokaiinin käyttäjiä, ja täällä ollaan riippuvuuksien hoidossakin muita Pohjoismaita kokeneempia. Silti H17:n avaaminen kohtasi vastustusta.

”Poliitikot puhuivat paljon siitä, houkutteleeko tämä uusi, iso käyttöhuone huumeriippuvaisia Ruotsista, Norjasta ja Saksasta”, Mårtensen sanoo.

Hänen mukaansa täällä on jonkin verran ruotsalaisia, suomalaisia ja norjalaisia asiakkaita, mutta hän ei ole havainnut, että nämä olisivat tulleet Kööpenhaminaan käyttömahdollisuuden vuoksi.

”Myös jätteistä esitettiin huolta, mutta olemme voineet osoittaa, että tällaiset tilat nimenomaan vähentävät käytettyjen neulojen ja ruiskujen päätymistä ympäristöön.”

Mårtensen uskoo avoimeen keskusteluun naapuruston kanssa.

”Sitä ei pidä torjua vaan tulee tuoda faktat esille”, hän sanoo.

H17 on avoinna joka päivä kello 7.30–23.30. Paraikaa pohditaan, pitäisikö sen olla auki öisinkin.

”Tarvetta olisi, sillä vieraamme käyttävät huumeita yölläkin”, Mårtensen sanoo.

Kööpenhaminassa on myös ympärivuorokautisesti auki oleva käyttöhuone, joka on kuitenkin H17:ää pienempi. Siellä on tilaa 75 neliömetriä, H17:ssä tuhat.

”Muut käyttötilat ovat sitä paitsi hyvin lähellä asutusta, tämä ei. Useimmissa kaupungeissa tällaiset tilat ovat joka tapauksessa keskusaseman lähellä, kuten tämäkin. Jos ollaan lähiössä, kukaan ei tule.”

Mårtensenin mukaan käyttäjille ollaan kehittämässä tänne erilaisia työpajoja. Lisäksi pyrkimys olisi tarjota heille ruokaa.

”Muuten esimerkiksi pesulat ja peseytymistilat ovat muualla, sillä emme halua tänne muita kuin huumeidenkäyttäjiä.”

Myös järjestöt pyörittävät Tanskassa käyttöhuoneita. H17:stäkin keskusteltiin, pitäisikö sen olla kunnan vai järjestön ylläpitämä. Mårtensenin mielestä kaupunki on oikea palveluntuottaja.

”Olen hyvin, hyvin tyytyväinen siihen, että tästä tehtiin julkinen. Minusta on kaupungin velvollisuus pitää huolta niistä, jotka eivät itse kykene itsestään huolehtimaan”, Mårtensen sanoo.

Täältä saavat apua kaikki huumeiden käyttäjät. Asiakkaiden ei tarvitse olla Tanskan kansalaisia eikä edes kööpenhaminalaisia.

Se tosin on aiheuttanut ongelmia, sillä Kööpenhamina sai toimintaan valtionosuutena 58 miljoonaa kruunua, mutta viikko sitten hallitus päätti luopua rahoituksesta.

”Nyt Kööpenhaminan pitää löytää tuo raha jostain muualta. Se tarkoittaa, että ensisuojat, yökahvilat ja etsivä sosiaalityö saavat vähemmän”, Mårtensen valittelee.

Fixerum, kuvaaja Kari Pullinen
Jani Kedon mielestä sairaanhoidon työntekijät suhtautuvat Tanskassa huumeriippuvaisiin inhimillisemmin kuin Suomessa ja Ruotsissa.

Ensihoitaja (AMK) Jani Keto, 34, on keskuksen ainoa suomalainen sairaanhoitaja. Suomenruotsalainen Keto pääsee työssään käyttämään välillä myös toista äidinkieltään suomea.

”Kohtaan suomalaisia asiakkaita suurin piirtein joka toinen päivä. He kokevat olonsa turvallisemmaksi, kun saavat puhua suomea. Tanska on heille hyvin vaikeaa, ja minulle heidän on helpompi sanoa esimerkiksi, että haluavat hoitoon”, Keto kertoo.

Osa suomalaisista on viisissäkymmenissä ja asunut Kööpenhaminassa kauan.

”Heillä on käynyt tarpeeksi hyvä tuuri, etteivät ole kuolleet yliannostukseen.”

Mutta täällä käy myös nuoria suomalaisia, sellaisia jotka ovat ensi kertaa Kööpenhaminassa.

”Heitä yritän yleensä varoittaa siitä, että kaupungissa liikkuu tosi vahvoja aineita”, Keto sanoo.

Kun nuoret ovat huomanneet, kuinka halpaa kokaiini Kööpenhaminassa on, moni on sanonut Kedolle aikovansa muuttaa kaupunkiin. Keto on pyrkinyt jarruttelemaan.

”Olen sanonut heille, että tänne on tosi vaikea muuttaa ja asuminen on todella kallista.”

Keto laittaa nuuskan huuleensa ja miettii, miksi huumeidenkäyttäjiin suhtaudutaan Tanskassa terveydenhuoltoalalla inhimillisemmin kuin Suomessa ja Ruotsissa, joista hänellä on niin ikään kokemusta.

”Hirveän huonosti hoitohenkilökunta esimerkiksi Ruotsissa kohtelee narkomaaneja”, Keto sanoo.

”Se johtuu varmaan siitä, etteivät hoitajat tunne tätä ihmisryhmää. Kuitenkaan kukaan ei ole valinnut itse, että tulee hänestä tulee narkkari. Meillä kaikilla ei ole ollut niin hyviä sosiaalisia suhteita ja kotiympäristöä.”

Hän kaipaisi H17:n kaltaisia hoitopaikkoja Suomeenkin.

”Ilman muuta. Niin saataisiin vähennettyä hepatiitti C:tä ja hiv:täkin”, Keto sanoo.

Myös H17:n johtaja Louise Rugne Mårtensen kannustaa suomalaisia perustamaan käyttöhuoneita.

”Se pelastaa valtavasti ihmishenkiä ja vähentää ruiskujenvaihtopaikkojen naapuruston jäteongelmia. Lisäksi käyttöhuoneet parantavat terveydenhuollon tasoa niillä, joita on vaikea saada tavanomaisen terveydenhuollon pariin”, Mårtensen sanoo.

Kun Helsingin Diakonissalaitos 2000-luvun alussa avasi palvelukeskuksen suonensisäisesti huumeita käyttäville hiv-positiivisille, myös pistohuoneen tarjoaminen oli pohdinnassa. Juuri nyt se ei kuitenkaan ole ajankohtaista, sanoo Diakonissalaitoksen päihdepalvelujen ylilääkäri Outi Kuikanmäki.

Sitten vuoden 2000 buprenorfiinista on tullut heroiinin sijaan käytetyin opiaatti Suomessa. Sillä ei ole samanlaista ylianostusriskiä kuin heroiinilla, jonka käyttäjän turvallinen pistotilanne voi pelastaa kuolemalta.

Kuikanmäki myöntää kyllä muut käyttöhuoneisiin liittyvät positiiviset vaikutukset.

”Mutta mielestäni nyt Suomessa olisi tärkeämpää lisätä korvaushoitojen kattavuutta. Meillä on muuhun Eurooppaan nähden todella huonot kattavuusluvut”, hän sanoo.