Taaperot säästettävä yrittäjäpropagandalta

Olin lukemassa päiväkodista lähetettyä päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaa, kasvatusjargonilla vasua. Ilo päiväkodin avoimuudesta tyssähti äimistykseen. Johdanto-osan kuvauksessa päiväkodin arvoista kahdeksan keskeisen arvon joukossa yksi oli”yrittäjämyönteisyys”.

Mistä asti kolmevuotiaiden on vaadittu olevan yrittäjämyönteisiä? Pienellä salapoliisityöllä selvisi, että vasun arvolitania on kopioitu Helsingin kaupungin strategiakirjasta. Kaupungin arvona yrittäjämyönteisyydessä on häivähdys järkeä. Kaupungin virkakoneiston ympärillä on iso määrä yrityksiä, joista helsinkiläiset hyötyvät. Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaan kopioituna arvolitanian yrittäjämyönteisyys on kuitenkin irvokas esimerkki siitä, mihin arvokeskustelu ja yrittäjäpropaganda Suomessa ovat menneet.

Yrityksen perustamista vaaditaan juhlapuheissa suurin piirtein sokeilta ja kuuroilta hamstereilta, jotta Suomi ”saadaan nousuun”. Kun työpaikkoja ei löydy, ihmisten pitäisi ryhtyä yksinyrittäjiksi, riippumatta siitä, onko heillä yritysideaa tai osaamista. Se ei ole kenenkään etu. Ei-yrittäjiltä taas odotetaan vähintään yrittäjämyönteisyyttä. Muuten saattaa leimautua jähmeäksi byrokraatiksi, edistyksen vastustajaksi.

En ole yrittäjävastainen. En vastusta edes ulkoistamista, kategorisesti. Joskus kunnan kannattaa ostaa yritykseltä vaikka hammaslääkäripalveluita sen sijaan, että palkkaa oman hammaslääkärin. Jos työtä ei riitä kokopäiväiselle lääkärille, yritykseltä voi ostaa vaikka muutaman tunnin työtä. Meille pahamaineisille konsulteille ulkoistaminen on sekin usein järkevää. Jos konsulttia ei enää tarvitse tai konsultin työhön ei ole rahaa, kunta voi katkaista ostot monessa tapauksessa saman tien. Konsulteilla ei ole viiden vuoden siirtymäaikoja tai eläkesopimuksia. Sitä minä vastustan, että yrittäjien eturyhmäpuhe naamioidaan arvokeskusteluksi. Yrittäjyys on keino, ei päämäärä. Yrityksen pyörittäminen tai perustaminen on yksi tapa ratkoa suomalaisten tarpeita. Yrittäjämyönteisyys kelpaa korkeintaan asenteeksi tai tavoitteeksi.

Arvot sen sijaan ovat elämäämme ohjaavia, syviä periaatteita, kuten vaikkapa yhdenvertaisuus tai oikeudenmukaisuus – myös mukana Helsingin kaupungin ja kyseisen päiväkodin arvoissa.

Yrittäjämyönteisyyden korostaminen herättää myös kysymyksen, onko se tärkeämpi tavoite kuin ihmismyönteisyys, työntekijämyönteisyys, tai virkamiesmyönteisyys. Jos yritteliäisyyttä halutaan korostaa, mitä vikaa on perinteisessä talonpoikaiskulttuurimme arvossa, ahkeruudessa?

Päiväkodin vasu paljasti myös tyypillisen arvokeskustelun ongelman: ylhäältä määriteltyjen arvojen kanssa ollaan arjessa helisemässä ja mietitään väkisin, mitähän ne meillä tarkoittaisivat. Päiväkodin vasun mukaan yrittäjämyönteisyys ”tarkoittaa sitä, että työntekijät haluavat kehittyä työssään täydennyskoulutuksen kautta”.

Eli kyse ei ollutkaan lapsista, vaan työntekijöistä! Mutta eihän tuokaan nyt mitään yrittäjämyönteisyyttä ole. Se on työn arvostamista ja työhön sitoutumista, hienoja tavoitteita sinänsä.

Yrittäjämyönteisyyden toitottaminen joka tuutista tekee hallaa itse yrittäjille. Heistä piirtyy kuva valittajina ja etuoikeuksien mankujina. Todellisuudessa suuri osa yrittäjistä on ryhtynyt yrittäjäksi, koska he juuri eivät halua valittaa ja turhautua epätyydyttävissä palkkatöissä. Joku perustaa yrityksen rikastuakseen, toinen vähentääkseen työmäärää.

Yrityksistä osa on hyviä ja mahtavia kuluttajien ja kansalaisten tarpeiden täyttäjiä. Osa on surkeita korrup-
tion syövyttämiä matopesiä. Ihan niin kuin meissä työntekijöissäkin on ahkeria ja laiskoja. Säästetään taaperot yrittäjäkasvatukselta. Annetaan Suomen taaperoiden opetella ensin lukemaan ja lastenhoitajien miettiä järkevästi oman työn kehittämistä, ilman että siihen pitää leimata väkisin yrittäjäleimaa.

Heli Suominen
Heli Suominen on toimittaja ja viestintäkonsultti.