Soteveteraani

Kari Välimäki toimi sote-uudistuksen keskeisenä arkkitehtinä kunnes hän kolme vuotta sitten jätti ministeriön. Nyt hän kertoo, mitä oikein tapahtui ja miksi uudistusta tarvitaan yhä kipeästi.

Toukokuussa 2012 sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ilmoitti yllättäen, että jättää työnsä.

Siitä lähtien on ministeriöiden käytävillä, eduskunnassa ja politiikan toimituksissa aprikoitu, mikä hänen lähtöönsä oli syynä.

Välimäki oli työskennellyt ministeriössä yli 30 vuotta ja noussut sen korkeimmaksi virkamieheksi. Vain puoli vuotta aiemmin presidentti Tarja Halonen oli nimittänyt hänet toiselle viiden vuoden virkakaudelle.

Liittyikö lähtö peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsoniin, jonka kanssa Välimäki oli ollut nokkapokkasilla valelääkärikohun vuoksi?

Vai siihen, että Välimäki oli valmistellut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta, jonka kanssa poliitikot olivat ajautumassa umpisolmuun?

Oliko kansliapäällikön mitta yksinkertaisesti täyttynyt?

Uudenmaankadulla Helsingissä sijaitsee pitkä 1960-luvun toimistorakennus, jonka kulmassa oli aikoinaan trendibaari Soda. Talon neljännessä kerroksessa on vuosikymmenien ajan toiminut monille tuntematon eläkelaitos, merimiesten eläketurvasta huolehtiva Merimieseläkekassa.

Sen toimitusjohtajaksi Kari Välimäki siirtyi lähtiessään sosiaali- ja terveysministeriöstä.

”Tervetuloa”, Välimäki sanoo ja ohjaa toimiston perällä olevaan työhuoneeseensa.

Hän näyttää nuorekkaammalta kuin valokuvissa ministeriövuosilta.

”On minulle sanottu, että vaikutan rentoutuneemmalta kuin ennen. En oikein tiedä, miten siihen pitää suhtautua”, hän sanoo.

Välimäen työpäivät eivät enää kulu aiemmassa määrin palavereissa juoksemiseen. Aikaa voi käyttää asioiden valmisteluun, kuten merimieseläkejärjestelmän uudistukseen, joka astuu voimaan ensi vuoden alussa.

”Nautin kovasti siitä, että ratkaisuja voi tehdä huolellisesti kaikki mahdolliset näkökulmat huomioon ottaen”, hän sanoo.

Vaikka Välimäellä oli ministeriössä hieman jääräpäisen virkamiehen maine, hänen asiantuntemustaan arvostettiin yli puoluerajojen. Kiitosta hän on saanut myös tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana.

Juuri tänä aamuna häntä tuohduttaa Helsingin Sanomien uutinen, joka kertoo kotihoidon työntekijöiden kiireestä.

”Miltä vanhusten avopalvelutyöntekijöistä mahtaa tuntua, kun heitä pidetään vain kustannuksena? Tuntuu siltä, ettei enää arvosteta pitkäjänteistä työtä, vaan kaikki pitää saada aikaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.”

”Ei pitäisi pohtia kuntien määrää vaan eriarvoisuuden vähentämistä.”

Oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyy myös se, miksi suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsee Välimäen mukaan perusteellisen rakenteellisen uudistuksen.

Välimäki työskenteli sosiaali- ja terveysministeriössä jo 1980-luvulla, jolloin suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa vielä rakennettiin. Silloin luotiin uusia eläkejärjestelmiä, kehitettiin perhepolitiikkaa ja uudistettiin sosiaalietuuksien verotus, työttömyysturva sekä sairausvakuutuslaki.

Välimäki istui ministeriön työryhmissä rakentamassa järjestelmiä, joilla laskettiin uudistusten kustannuksia.

”Se oli viehättävä maailma. Siinä joutui miettimään asioita ihmisten käytännön elämän mutta myös talouden kannalta”, hän sanoo.

Samalla vuosikymmenellä sosiaali- ja terveyshuollon suunnittelua alettiin siirtää valtiolta kunnille. Valtio vähensi yksityiskohtaista ohjaustaan ja kuntien vastuu kasvoi.

”1980-luvulle asti valtio ohjasi kuntien toimintaa tiukasti, ja muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö mitoitettiin tarkasti. Kunta toteutti sitä, mitä sille annettiin.”

Samaan aikaan kun valtio höllensi ohjaustaan, Suomeen iski lama. Työttömyys kasvoi, sosiaaliturvaa leikattiin, ja kaikesta säästettiin.

”Kunnilla oli aiempaa suurempi mahdollisuus tehdä päätöksiä, oli vastuuta ja valtaa. Mutta monet kunnat olivat paitsi taloudellisessa vajeessa myös osaamisvajeessa. Lisäksi kuntia rasitti ikärakenne ja muuttoliike.”

Välimäen mukaan hallitus toisensa perään lisäsi kuntien velvoitteita ja antoi uusia sosiaalipoliittisia tehtäviä.

”Yhteiskunnallisessa toiminnassa tapahtui suuria muutoksia, mutta kuntarakenne säilyi loppujen lopuksi hyvin staattisena. Oli vain pieniä    kuntaliitosaaltoja. Silloin heräsi kysymys, onko kaikilla kunnilla kykyjä hoitaa valtion antamat tehtävät ja onko kunta enää sellainen järkevä yksikkö, joka pystyy sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden järjestämään?”

Poliitikot ovat tehtailleet palvelurakenneuudistusta nyt jo kymmenisen vuotta. Keskeisimpiä kipukohtia on ollut päätösvallan vieminen kuntia suuremmille alueille.

Välimäki ymmärtää poliitikkoja siinä mielessä, että kyse on vaikeasta asiasta. Hän arvostelee puolueita kuitenkin siitä, että niiltä puuttui ja näyttää vieläkin puuttuvan poliittinen visio uudistuksesta.

”Jokaisen puolueen sisällä tuntui olevan oma sote-puolue ja oma kunta-puolue. Poliitikkojen mielipiteissä tapahtui täyskäännöksiä, soudettiin ja huovattiin. Asiaa ei helpottanut se, että moni kansanedustaja toimii myös kuntapoliitikkona.”

Poliitikot keskittyivät murehtimaan valtansa menettämistä ja puhumaan kuntien lukumäärästä ja pakkoliitoksista.

Välimäen mukaan oleellista olisi ollut puhua siitä, mitä uudistuksia on tehtävä eriarvoisuuden vähentämiseksi. Hänestä sote-uudistuksella voidaan parhaimmillaan ehkäistä yhteiskunnan eriarvoistumista ja huono-osaisuuden periytymistä.

Ne, joilla on ollut työtä ja rahaa, ovat laman jälkeen turvautuneet työterveyshuoltoon ja sairausvakuutuksiin.

”Sen sijaan perusterveydenhuolto ja monet sosiaalipalvelut, kuten kotipalvelut, ovat rapautuneet. Ne ovat tärkeitä heikoimmassa asemassa oleville. Kehitys on osaltaan vaikuttanut terveyserojen kasvamiseen eri tuloluokkien välillä”, Välimäki sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan terveydenhuollon keinoin vältettävissä oleva ennenaikainen kuolleisuus on vähentynyt Suomessa muiden paitsi köyhimpien kohdalla. Varattomia suomalaisia kuolee sairauksiin, jotka olisi voitu hoitaa.

”Kun heikoimmassa asemassa olevat ihmiset eivät saa aina edes välttämättömiä perusterveydenhuollon palveluja, on täysin selvää, että olemme epäonnistuneet.”

”On kysytty, hymyilyttääkö sote-ratkaisu, mutta enemmän tässä itkettää.”

Hallinnollisia rakenteita uudistamalla palvelu- ja hoitoketjut voidaan saada sujuvimmiksi ja palveluiden laatu saadaan pelastettua, Välimäki uskoo.

Hän ehti ministeriössä vetää useampiakin työryhmiä, joissa mietittiin ratkaisuja. Työryhmissä syntyi ajatus, että palveluiden järjestämisen pitäisi olla parinkymmenen alueen vastuulla, kuten erikoissairaanhoidossa jo tehdään.

”Virkamiehet olivat sitä mieltä, että uudistuksessa pitäisi koko ajan ajatella järkeviä toiminnallisia kokonaisuuksia eikä hallinnollisten rajojen pitäisi olla esteenä järkevälle toiminnalle.”

Ennen lähtöään hän esitti mallinsa, joka pohjautui hänen vetämänsä työryhmän ajatuksiin: sote-palveluiden järjestäminen pitäisi keskittää noin 20 alueelle. Silloin valtaosa poliitikoista tyrmäsi sen.

Kevään aikana ratkaisua on yritetty saada aikaan juuri 19 tuotantovastuualueen pohjalta eli suunnilleen Välimäen mallin mukaisesti. Hän ei kuitenkaan ole vahingoniloinen.

”Helsingin Sanomistakin soitettiin ja kysyttiin, hymyilyttikö ratkaisu. Mutta kyllä tässä enemmän itkettää. Faktat ovat olleet selvillä jo kauan, mutta uudistus on mennyt valtapoliittiseksi keskusteluksi siitä, kuka saa päättää mitä.”

Lakiesityksessä on nähty perustuslaillisia ongelmia, ja Viestin painoon mennessä oli epäselvää, meneekö uudistus jossain muodossa läpi tänä keväänä. Välimäki toivoo, ettei se kaadu, koska siinä on joka tapauksessa vähemmän korjattavaa kuin nykyisessä toimintatavassa.

Hän ei pidä asiallisena sitä, että ottaisi julkisesti kantaa lakiesityksen yksityiskohtiin. Yleisellä tasolla hän kuitenkin sanoo, että uudistus on menossa vihdoin oikeaan suuntaan. Suurimpina haasteina hän pitää rahoituksen järjestämistä ja päätöksenteon sekavuutta.

”Siinä on niin monta poliittista organisaatiota ja johtajaa päällekkäin, että byrokratian vaarat ovat ilmeiset”, Välimäki sanoo.

Kun Välimäki ilmoitti keväällä 2012 siirtyvänsä Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi, liikkeellä oli monenlaisia huhuja. Toisten mukaan Välimäki savustettiin ulos ministeriöstä, toisten mukaan hän menetti hermonsa sote-huopaamiseen.

Välimäen mukaan totuus lähdöstä on paljon arkisempi.

”Sen verran olen kovapäinen pohjalainen virkamies, ettei joku yksittäinen asia olisi saanut minua lähtemään. Päätin jo kolme vuotta ennen lähtöäni, että kun sopivan mielenkiintoinen paikka tulee vastaan, yritän tehdä elämässäni vielä jotain muutakin.”

Välimäki ei halua kommentoida silloisen peruspalveluministerin Maria Guzenina-Richardsonin toimintaa. Sen sijaan hän nostaa esiin asian, joka tapahtui jo paljon aiemmin: poliittinen valtiosihteerijärjestelmä, joka otettiin käyttöön Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen valtakaudella vuonna 2005, on Välimäen mielestä sotkenut valmistelutyötä ja muuttanut työmielialaa ministeriöissä.

”Asioiden valmistelu on puoluepolitisoitunut ja muuttunut huonommaksi sen jälkeen, kun poliittiset valtiosihteerit tulivat. Monialainen ja avoin, erilaisia mielipiteitä kokoava selvitystyö on kadonnut, mikä rupesi henkisesti rasittamaan minuakin”, Välimäki kertoo.

Hän pitää surullisena sitä, että virkamiesten asiantuntemuksella ei ole enää samanlaista painoarvoa kuin ennen.

”Ministeriöissä on asiansa osaavia ja omistautuneita ihmisiä, jotka tekevät työtä pitkäjänteisesti, mutta nykyään heidän ammattitaitoaan ei arvosteta.”

Katso Kari Välimäen videohaastattelu

Kari Välimäen teesit sote-palvelujen puolesta

1

”Yhteiskunnan toimivuutta mitataan sillä, miten se kohtelee heikompia. Ihmisille pitää taata mahdollisuus nousta ahdingosta. Meillä on varaa ja velvollisuus rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvinvointiin.”

2

”Kukaan ei halua olla passiivinen sosiaalihuollon kanta-asiakas, vaan jokainen haluaa olla osallinen yhteiskunnassa. Mitä enemmän saamme ihmisiä tekemään töitä, sitä enemmän meillä on varaa hyvään sosiaaliturvaan.”

3

”Hallinnolliset rakenteet ovat välineitä eivätkä itsetarkoitus. Poliitikkojen tehtävä on asettaa tavoitteet ja reunaehdot, ja ammattijohdon tehtävä on toteuttaa ne. Samasta asiasta ei pidä päättää usealla poliittisella tasolla eikä poliitikkojen tule puuttua liiaksi operatiiviseen johtamiseen.”

Kari Välimäki

Kari Välimäki syntyi Ylivieskassa vuonna 1954 ja kävi koulunsa Ilmajoella. Hänen vanhempansa työskentelivät kauppiaina osuuskaupassa.

”Vaikka elämä oli taloudellisesti tiukkaa ja koulutus maksoi, vanhemmat halusivat meidät oppikouluun. Taisin olla molempien sukujen puolelta ensimmäinen ylioppilas”, hän sanoo.

Lukion jälkeen Välimäki pääsi opiskelemaan tilastotiedettä Tampereen yliopistoon, jossa ilmapiiri oli poliittisesti värittynyt.

”En halunnut kepilläkään koskea opiskelijapolitiikkaan”, Välimäki sanoo.

Hän oli kyllä kiinnostunut yhteiskunnallisesti asioista ja toimi muun muassa rauhanliikkeessä.Välimäki on taustaltaan julkidemari, mutta ei ole koskaan ollut puolueen ehdokkaana vaaleissa.

Välimäki aloitti työt matemaatikkona sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolla vuonna 1979. Vuosien varrella hän ihastui sosiaalipolitiikan maailmaan.

”Se on minusta yksi maailman kiinnostavimpia asioita.”

Välimäki toimi ministeriössä eri tehtävissä yli 30 vuoden ajan ja nousi kansliapäälliköksi vuoden 2007 alussa.

Eräs talon toimintaa läheltä seurannut kertoo, että Välimäen lähtö rampautti ministeriön valmistelutyötä.

”Välimäen jälkeinen johto ei ole pystynyt esittämään poliitikoille uskottavia terveyspoliittisiin hyötyihin perustuvia malleja”, hän sanoo taustahaastattelussa.

Välimäen perheeseen kuuluu vaimo ja hänellä on kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Hänen tyttärensä Heta Välimäki on ollut Demarinuorten puheenjohtajana ja toimii Helsingin kunnallispolitiikassa.

Teksti Antti Järvi

Kuvat Aleksi Poutanen