Miksi hyvä ei kierrä?

Euroopan sosiaalirahasto suosii ”Innovatiivisia”  hankkeita, joissa kokeillaan uusia tapoja esimerkiksi  nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kokeilukulttuurin kääntöpuoli on karu. Kun tulosta alkaa syntyä, rahahanat sulkeutuvat.

On tiistai 27. tammikuuta. Kello on yksitoista. Vamos Espoon valmennusryhmässä aloitellaan jokapäiväistä fiiliskierrosta. Tilda, 24, ja Jasmin, 19, istuvat vierekkäin iloisenvihreän halpasohvan painanteissa ryhmätyötilassa, joka on sisustettu 1980-luvulla rakennetun toimistotilan käytäväkulmaukseen.

Sohvissa ja kirpparinojatuoleissa lojuu viisi muuta espoolaista nuorta. Pojilla on päässään pipo tai huppu. Tai molemmat. Fläppitaulun vieressä seisova ohjaaja Heidi Turunen kertoo, että päivän teemana on motivaatio, ”moti”, joka on hänen mielestään ”sairaan mielenkiintoinen” aihe. Mutta ensi käydään läpi tämän päivän fiilikset.

”Nyt on vuoden alku. Mikä fiilis? Onks motii tehdä muutosta?” Turunen kysyy.

”Tilda?”

Tilda vetää villatakin hihansuita käsiensä päälle ja nyplää niiden reunoja sormillaan. Hänellä on paljon uutta kerrottavaa. Eilen kampaajalla hiukset lyhenivät 40 senttiä. Toinen positiivinen asia on pesukone. Vamoslaiset ovat auttaneet Tildaa saamaan asunnon, ja nyt sinne on  hommattu pyykkikonekin. Hygieniapassin hankkiminen ja oppisopimuspaikkojen etsiminen ovat vielä kesken.

”Timo juuri kävi kimppuun, että hae, hae”, Tilda sanoo.

Timo eli Timo Estola on Tildan henkilökohtainen uraohjaaja, jota hän on tavannut viikoittain joulukuusta lähtien. Tilda kokee, että Estola on ensimmäinen ihminen, joka on paneutunut hänen asioihinsa. Tilda suhtautuu toiveikkaasti siihen, että he voisivat yhdessä löytää hänelle oppisopimuspaikan.

”Jotain pitäisi löytyä. Kun en mä tässä ryhmässäkään voi loppuelämääni olla.”

Tilda ja Jasmin suhtautuvat toiveikkaasti siihen, että oma ura löytyy.

Vaikka Tilda, Jasmin ja muut Espoontorin kauppakeskuksen kyljessä sijaitsevaan ryhmätyötilaan kokoontuneet nuoret eivät sitä tiedä, heidän tulevaisuutensa on sakean hämärän peitossa.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona, ratkeaa, saavatko he pitää henkilökohtaiset uravalmentajansa niin pitkään, että heidän asiansa saadaan hoidettua kuntoon.

Kaikki seitsemän nuorta osallistuvat neljänä päivänä viikossa tähän Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämään Vamos -valmennusryhmään. Lisäksi heillä on omat Timo Estolan kaltaiset henkilökohtaiset uraohjaajat, jotka saavat palkkansa erillisestä Vamos Työ -hankkeesta.

Tämän uraohjauksen tulevaisuus on nyt vaakalaudalla. Vamos Työ -hanke sai vuonna 2013 Euroopan sosiaalirahastolta 427 000 euron rahoituksen kahdeksi vuodeksi. Hankkeelle haettiin viime syksynä lisärahoitusta, mutta joulukuussa selvisi, ettei sitä saatu.

Syynä oli se, että rahoitusta myönnetään vain uusille kokeileville projekteille. Sitä ei ole tarkoitettu pysyvän toiminnan pyörittämiseen. Diakonissalaitoksen olisi pitänyt keksiä Vamos Työlle uusi nimi ja uusi toimintaidea. Nyt rahaa on jäljellä enää kahdeksi kuukaudeksi. Huomisessa kokouksessa selviää, antaako Espoon kaupunki hankkeelle jatkorahaa.

Eu-tuet eivät ole lahjarahaa vaan Brysselin kautta kierrätettyjä suomalaisia veroeuroja.

Suomi maksaa EU:lle jäsenmaksuna noin 600 miljoonaa euroa vuodessa ja saa osan rahoista takaisin maataloustukina ja rakennerahastojen, kuten Euroopan sosiaalirahaston kautta.

Useimpien sosiaalirahaston tuella toteutettujen hankkeiden tavoite on työllisyyden edistäminen. Lisäksi rahastosta tuetaan Vamos Työn kaltaisia syrjäytymisen ehkäisemiseen ja köyhyyden torjuntaan liittyviä hankkeita.

”Rahoilla olisi saatu kahdeksan lastensairaalaa.
ESR-2

Yhteinen reitti. Yrittämällä eteenpäin. Oppien osalliseksi. KUUMA OpinOvi. Nämä ja 2 766 muuta kohottavasti nimettyä projektia on listattu nettisivulle, johon on koottu Suomessa Euroopan sosiaalirahaston tuella toteutetut projektit vuosina 2007−2013.

Titaani, Step up, Draivi ja muut taulukoidut projektit ovat saaneet EU:lta seitsemän vuoden aikana yli 600 miljoonaa euroa. Sen lisäksi Suomen valtio ja kunnat ovat rahoittaneet niitä lähes 800 miljoonalla, koska hankkeissa pitää olla vähintään saman verran kotimaista rahoitusta kuin mitä EU myöntää.

Yhteenlaskettu summa, 1,4 miljardia euroa, on sen verran suuri, että sillä olisi rakentanut esimerkiksi kahdeksan lastensairaalaa. Sen sijaan on toteutettu esimerkiksi Kasvumalli, Tulos+, Mahis työhön, Osaajaksi ja Nuorten verkostotyöpaja.

Sitä, miten järkevästi kierrätettyjä miljardeja käytetään, valvoo suomalainen virkamies. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Ville Itälä vastaa puhelimeen työhuoneessaan Luxemburgissa. Kuukautta aikaisemmin on ilmestynyt tilintarkastustuomioistuimen raportti vuodelta 2013. Sen tuomio on tyly.

”Raha ei aina ole tehokkaassa käytössä”, Itälä kiteyttää puhelimeen.

Ongelma on siinä, että jäsenmaat haluavat käyttää kaikki niille varatut projektirahat viimeistä euroa myöten.

”Prioriteettijärjestyksessä ensimmäisenä on aina se, että kunhan saadaan kaikki rahat käytettyä. Toiseksi tärkeintä on, että ne käytetään sääntöjen mukaisesti. Vasta kolmanneksi tärkeintä on se, onko projekteista jotain hyötyä”, Itälä kuvaa.

”Senhän pitäisi mennä päinvastoin. Ykkösenä pitäisi olla se, että ajatellaan tulosta.”

Itälä kertoo esimerkin Romaniasta. Siellä sosiaalirahasto tuki työllistämiskoulutusta, jota veti paikallinen pariskunta. Rahaa sai koulutustiloihin, joten pariskunta tulkitsi sääntöjä laveasti ja rakensi itselleen omakotitalon, josta hyvin pieni osa varattiin koulutustiloiksi. Lisäksi kaksikko osti EU-rahalla itselleen moottoripyörän yhden opiskelijan kuljettamista varten. Toisessa tapauksessa kouluttaja nosti palkkaa, joka oli viisi kertaa suurempi kuin vastaavissa kansallisissa koulutusprojekteissa.

”Jokainen tällainen tapaus on mainehaitta EU:lle. Viestin jäsenmaihin pitäisi olla, että tehkää paremmin tai älkää tehkö ollenkaan. Pitäisi olla mahdollisuus soveltaa keppiä ja porkkanaa. Jos tekee tulosta, saa porkkanaa, jos ei, niin keppiä”, Itälä sanoo.

Vamos työ -hanketta ei voi moittia tehottomaksi. Noin 80 prosenttia henkilökohtaista ohjausta saaneista nuorista onnistui pääsemään työhön, koulutukseen tai työkokeiluun vuonna 2014.

Se on erinomainen tulos erityisesti siksi, että monella nuorella oli tausta, jonka takia heidän työnhakijabrändinsä ei varsinaisesti kiillä. Joukossa oli esimerkiksi asunnottomia nuoria, joille piti alkajaisiksi etsiä katto pään päälle.

Vamos Työ on esittelykelpoinen muistakin syistä kuin siksi, että se toimii. Se on innovatiivinen. Se on sektorirajat ylittävä ja toimii alhaalta ylöspäin -periaatteella. Se edustaa kokeilukulttuuria, jossa haastetaan vanhoja toimintatapoja. 

Ne ovat juuri sellaisia avainsanoja, joiden takia sitä oli helppo myydä sosiaalirahastolle. Mutta se, että kyseessä on projekti, jonka on jo osoitettu toimivan, on samalla sen suurin ongelma. Kun jokin asia on projekti, se tarkoittaa, että se myös päättyy. Hyvä ei kierrä, koska pyörä täytyy keksiä aina uudestaan.

”Olen ollut iloisempi, kun aloin käydä täällä.
ESR-5

Fiiliskierroksen jälkeen Espoon Vamos-ryhmällä on lepotauko. Tilda nappaa sohvapöydältä iltapäivälehden ja alkaa kysellä muilta päivän tietovisaa. Syrizat ja Saigonit tiedetään.

Nämä ovat fiksuja nuoria. Esimerkiksi Tildan vieressä istuva 19-vuotias Jasmin voisi aivan hyvin päätyä unelma-ammattiinsa opettajaksi. Hänellä on vain ollut hirveän huono tuuri.

Jasmin kirjoitti keväällä ylioppilaaksi ja ajatteli pitää välivuoden. Työvoimatoimistossa hänelle annettiin työllistämistukeen oikeuttava sanssi-kortti ja arveltiin, että hänen hyvällä koulutodistuksellaan töitä kyllä löytyisi.

Sitten äiti sairastui syöpään, ja Jasmin joutui hoitamaan jo ennestään sairasta isäänsä. Töitä ei löytynyt, ja Jasmin masentui niin, ettei enää jaksanut edes hakea. Nyt hän on alkanut tavata uraohjaaja Paula Salmea. Aluksi he etsivät hänelle omaa asuntoa ja puolipäiväistä työtä.

”On kivaa, että joku auttaa. Olen saanut paljon tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja harjoitteluista.”

”Ja olen ollut paljon iloisempi, kun aloin käydä täällä.”

Vamos työn lakkautusuhka on esimerkki siitä, mitä Helsingin yliopiston sosiologian professori Pekka Sulkunen kutsuu projektiyhteiskunnan kiroukseksi.

”Siinä näkyy ilmiö, joka on nyt kärjistymässä vähän joka puolella. Hyville hankkeille on vaikea saada jatkoa. Juuri kun jotain toimivaa on keksitty, rahoitus päättyy.”

Sulkunen on toimittanut aiheesta kirjan Projektiyhteiskunta ja uusi yhteiskuntasopimus. Lisäksi hän tutkii sitä Suomen Akatemian hankkeessa, jossa tarkastellaan julkisen sektorin muutosta. Hänen mukaansa kehitys kohti projektiyhteiskuntaa käynnistyi 1980-luvulla.

”Silloin syntyi ajatus, että valtion ja julkisen sektorin toimintaa on supistettava, virtaviivaistettava ja tuotava lähemmäs kansalaisten tarpeita.”

Sen sijaan, että Vamos Työn kaltainen toiminta saisi pysyvää julkista rahoitusta, projektiyhteiskunnassa rahoitus kertyy pienistä puroista, hankehakemus kerrallaan. 2000-luvulle tultaessa kehitys oli mennyt niin pitkälle, että järjestöt ovat alkaneet palkata hankeammattilaisia, joiden työnä on laatia hakemuksia.

”Järjestöihin palkataan hankeammattilaisia.
ESR-4

Vamos-toiminnasta vastaavaan Helsingin Diakonissalaitokseenkin perustettiin kuusi vuotta sitten hankerahoituspäällikön tehtävä. Diakonissalaitos on saanut vuosittain noin kuusi miljoonaa euroa hankerahoitusta, mutta yksikään rahasumma ei ole tullut itsestään.

Ennen kuin rahaa saa, hakemuksia pitää laatia vähintään yhtä tarmokkaasti kuin Tilda ja Timo Estola hakevat oppisopimuspaikkaa.

Diakonissalaitoksen varainhankintapäällikkö Kristiina Elenius kertoo, että Vamos Työn kaltaisen EU-hankkeen hakemiseen pitää varata noin puoli henkilötyökuukautta. Hän luettelee hengästyttävän listan asioita, jotka pitää osata kertoa.

”Kuinka monta nuorta luvataan tavoittaa ja kuinka monen luvataan työllistyvän, millaisia talous-, ympäristö- ja sukupuolivaikutuksia hankkeella on. Työntekijöiden toimenkuvat pitää kirjoittaa yksityiskohtaisesti. Ja kaikki muutetaan euroiksi, eli tehdään budjetti”.

Diakonissalaitos jättää tämän tapaisia hakemuksia kuutisenkymmentä vuodessa, ja Eleniuksella on niitä tekeillä monta yhtä aikaa. Monille hankkeille haetaan rahoitusta useilta tahoilta.

”Esimerkiksi Vamos on rakentunut pala palalta. Ensin oli etsivä nuorisotyö, sitten tuli työpajoja, sitten haettiin työllistämisrahoitusta. Rahoittajalle esitellään kunkin rahoittajan tavoitteiden mukainen moduuli”, hän sanoo.

”Etsivälle työlle rahoitusta haetaan sieltä, mistä sitä halutaan rahoittaa, työpajatoiminnalle toisesta paikasta, työllistämiseen kolmannesta. Rahoittajat katsovat asiaa kukin omasta vinkkelistään, me katsomme sitten kokonaisuutta”, Elenius sanoo.

Vamoksen brändin alla toteutettuihin hankkeisiin on saatu rahoitusta sosiaali- ja terveysministeriöstä, Raha-automaattiyhdistykseltä ja EU:lta. Diakonissalaitos on saanut EU-rahaa myös Mun startti -nimiseen työpajahankkeeseen ja Puente-projektiin. Kumpaakin olisi haluttu jatkaa, mutta rahaa ei saatu.

Puentea esitellään sosiaalirahaston sivuilla erityisen onnistuneena toimintana. Siinä kokeiltu työllistämisvalmennus oli hyvin samanlaista kuin mitä Vamos Työssä on tehty.

Hankemaailman pahimpia puolia on se, että se tuo projektimaisuuden juuri sinne, missä tarvittaisiin jatkuvuutta ja kestäviä ihmissuhteita. Professori Pekka Sulkusen mukaan innovaatioajattelu sopii huonosti sosiaalityöhön.

”Voi kysyä, kuinka tehokasta on sellainen rahankäyttö, jossa kokeillaan aina vain uusia asioita tai tehdään vanhoja asioita uusilla nimillä”, hän sanoo.

Sulkusen mielestä olisi hyvä, että osa siitä rahasta, joka nyt kanavoidaan projekteille, muutettaisiin budjettirahoitukseksi. Tätä odotellessa uusi Euroopan sosiaalirahaston seitsenvuotinen rahoituskausi on käynnistynyt. Rahaa on jo myönnetty yli sadalle projektille. Sitä jaetaan eri puolilla Suomea käynnistyville uusille hankkeille yli 140 miljoonaa euroa vuodessa.

Kohta voidaan taas suunnata Kohti nousua, käynnistää Kakkosvaihde tai Hyvinvointivalmennus. On mahdollista Profiloitua osaajaksi, avata Taitokatu tai aloittaa Innovaatiotoiminnan aktivointi. Tai ainakin keksiä näille asioille uudet nimet.

Keskiviikkona 28. tammikuuta Vamos-nuorten ohjelmassa on aamupala, fiiliskierros ja sulkista. Liikuntaan kannustaminen on tärkeä osa uravalmennusta.

Kun Tilda ja Jasmin lyövät sulkapalloa verkon yli, Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniajohtaja Jarmo Kökkö, Vamoksen palvelualuejohtaja Ulla Nord, Vamoksen Espoon yksikön esimies Minna Latonen ja Vamos Työn projektipäällikkö Vesa Sarmia tapaavat Espoon kaupungin sivistystoimenjohtaja Sampo Suihkoa ja perusturvajohtaja Juha Metsoa Espoon kaupungin sivistystoimen tiloissa. Ne sijaitsevat samassa Espoontorin kauppakeskuksen rakennuksessa kuin Vamoskin mutta toisessa päässä taloa.

Toiveena on, että Espoo alkaisi rahoittaa Vamos Työtä. Silloin hankerahoitus toimisi juuri niin kuin on tarkoituskin: sillä testataan uusia toimintatapoja, ja jos ne toimivat, valtio tai kunta alkaa rahoittaa niitä pysyvämmin.

Hanke on osoittautunut tehokkaaksi, ja Espoon johtajat suhtautuvat siihen myönteisesti. Mutta venyykö rajusti verotulojaan menettänyt Espoo uuden työmuodon rahoittamiseen kesken budjettikauden?

Kokouksen jälkeen vamoslaiset saavat hyviä uutisia. Uravalmentajien määrä vähenee kahdella, mutta Espoon kaupunki jatkorahoittaa hanketta vuoden 2015 loppuun niin, ettei yksikään nuori jää tyhjän päälle.

Tilda ja Jasmin saavat pitää tukihenkilönsä.

Kun Euroopan sosiaalirahaston antama rahoitus oli kaksivuotinen, tämä uusi pätkä ei ole enää vuottakaan.

Teksti > Vappu Kaarenoja, Elina Grundström
Kuvat > Aleksi Poutanen

Juttuun on haastateltu siinä esiintyvien henkilöiden lisäksi myös Vamoksen erityisasiantuntija Olli Alasta ja palvelualuejohtaja Ulla Nordia sekä ylitarkastaja Antti Jokivirtaa Työ- ja elinkeinoministeriöstä.