Malja luojan lyömille

Kun parikymppisen reppureissaajan välivuosi ja itsensä etsiminen häiriintyy – akuutin rahapulan tai koti-ikävän vuoksi – Skype ja sähköiset rahansiirrot palauttavat matkan hetkessä taas raiteilleen. Aina ei ole ollut näin.

Ajatelkaapa tätä: lähteä nyt 1800-luvun lopulla pohjoisen sydänmailta lähetystyöhön eristäytyneeseen Tiibetiin Himalajan vuoristoon. Jopa globalisaation ja itsenäisen matkailun aikakaudella kasvaneesta aikuisesta ajatus tuntuu täysin järjettömältä. Mutta kuten Ilkka Kariston artikkeli tässä lehdessä kertoo, vapaakirkollisen liikkeen voimahahmot Suomessa ja Ruotsissa päättivät sata vuotta sitten tehdä juuri niin. He olivat saaneet asialleen mielestään jumalallisen varmuuden ja näyn. Tiibetiin oli päästävä, vaikka tietysti lähempääkin olisi löytynyt muunuskoisia köyhiä. Vihamielinen vastaanotto Himalajan liepeillä ei vakaumusta horjuttanut.

Juuri hankkeen järjettömyydessä piilee sen kauneus. Joskus toivoisin olevani enemmän sellainen ihminen, joka vie uskomansa hyvän asian niin pitkälle kuin voi, ei väliä vaikka asumus lahoaisi alta tai malaria korjaisi koko miehen tai naisen.
En usko, että elämme historiallisessa mielessä erityisen poikkeuksellista aikaa. Mutta tuskin toisten ihmisten ja planeetan kanssa yhdessä eläminen tulee koskaan ihan helppoa olemaan. Siksi annan mielelläni arvoa kaikille luojan luomille ja luojan lyömille, jotka saavat pähkähulluja ajatuksia. Hei, lennetään kuuhun! Hei, tehdään aalloista energiaa!

Tienraivaajien osa ei ole koskaan helppo, jos tavoite näyttää absurdilta. Kun ajatus kahdeksan tunnin työpäivästä pälkähti jonkun päähän, päämäärän ei uskottu oikeasti toteutuvan. Me emme voi tietää, kuka tämän päivän pähkähullujen ajatusten esittäjistä on itse asiassa todellinen mullistaja, todellinen Galileo tai Darwin. Varokaamme siis tuomitsemasta suuria pyrkimyksiä. Nostakaamme sen sijaan malja kaikelle uskolle, joka vie ihmiskuntaa eteenpäin!

Riku Siivonen
Päätoimittaja