Lobbarin lokakuu

Sote-uudistus on Suomen historian suurimpia ja lobatuimpia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja.

Henkivakuutusyhtiö Pohjan entisessä funkkistyylisessä asiakaspalveluhallissa Helsingin Kaisaniemenkadulla hiippailee energisen oloisia viestintäkonsultteja. Hoikat, rennosti pukeutuneet nuoret naiset ja miehet vaihtavat iloisia aamutervehdyksiä ja noutavat erikoiskahveja baaritiskin itsepalvelupisteestä. Pyöreän salin seinällä kiemurtelee himmeästi valaisevasta neonputkesta muotoiltu teksti Miltton.

On lokakuun 27. päivä. Maanantaikokoukset ovat alkamassa Suomen suurimmassa viestintä- ja lobbausfirmassa.

Viereiseen lasiseinäiseen neuvottelutilaan on jo kokoontunut tusinan verran nuoria pitkähiuksisia naisia, jotka puhua pulputtavat innokkaasti kuin pitäisivät partiokokousta. Salin keskellä on pingispöytä, ja sen kulmalle on parkkeerattu vadelmanvärinen Jopo.

Ei uskoisi, että tämä on Pahan Valtakunta. Ennemmin tulee mieleen naapuritalossa sijaitsevan Helsingin NMKY:n nuorisotila.

Katso Jan Erolan videohaastattelu:

Miltton on juuri se suuresti paheksuttu viestintätoimisto, johon pääministeri Jyrki Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkonen, 38, ja useat muut raskaan sarjan politiikka-ammattilaiset ovat siirtyneet kovapalkkaisiksi vaikuttajaviestijöiksi eli suomeksi sanottuna lobbareiksi.

Miltton on ollut suurten intohimojen kohteena paitsi henkilövalintojensa vuoksi myös siksi, että se on lobannut suomalaisia päättäjiä Guggenheimin säätiön laskuun. Taidemuseohankkeen edistämistyyli on herättänyt enemmän vastustusta kuin itse museo.

Poliittinen vaikuttaminen on vain pieni osa Milttonin toiminnasta. Toimistossa on 105 työntekijää, joista suurin osa hoitaa tylsempiä hommia, kuten yritysten vuosikertomuksia.

Yhtiön poliittinen nyrkki on Jussi Kekkosen johtama tytäryhtiö Miltton Networks.

Viestintäkonsultti Mari Kamaja, 37, puristaa sylissään Applen läppäriä ja kipittää pyöreän salin poikki kohti lasiovista kokoustilaa, jossa on puoli kymmeneltä alkamassa Miltton Networksin jokaviikkoinen maanantaikokous.

Kamajalla on pitkät pellavanvaaleat hiukset, sininen leninki ja suloinen hymy.

Hänen työviikostaan on tulossa kiireinen mutta kiinnostava. Asiakastapaamisia, muistioiden kirjoittamista ja tolkun ottamista siitä, mihin suuntaan sote-uudistus on menossa.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Uudistuksen ensimmäiseen osaan eli sote-järjestämislain luonnokseen tulleet 520 lausuntoa on juuri julkaistu. Pelkästään niitä voisi lukea ministeriön verkkosivuilta aamusta iltaan. Kamaja on silmäillyt niistä parikymmentä.

Sote- eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on itsenäisyyden ajan suurimpia yhteiskuntapoliittisia uudistuksia. Suomessa on tähän asti ollut maailman pirstoutunein sote-järjestelmä, koska palvelujen järjestämisestä ovat vastanneet kunnat, joita on tällä hetkellä 320. Nyt valta on tarkoitus runtata viidelle sote-alueelle – kansainvälisesti ottaenkin poikkeuksellisen harvoihin käsiin.

Sote-uudistukseen liittyy suuria taloudellisia ja poliittisia intressejä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuluu yli puolet julkisen sektorin kokonaismenoista − yli 60 miljardia euroa vuodessa, ja sote-palvelut työllistävät 400 000 suomalaista.

Sen vuoksi sote on myös Suomen historian lobatuimpia poliittisia uudistuksia.

Kamaja on sote-lobbari, vaikkakaan hän ei mielellään käytä itsestään sitä nimitystä. Hän kuuluu Milttonin 11-henkiseen vaikuttajaviestintätiimiin, ja on erikoistunut sosiaali- ja terveyspolitiikkaan.

Valoisan neuvotteluhuoneen pitkässä pöydässä on rento tunnelma. Alkajaisiksi Niklas Mannfolk, 30, kertoo kuulumisia vaalienalustunnelmista Washingtonissa, jossa hän on ollut ulkoministeriön järjestämällä matkalla Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana. Hän on siviilissä RKP:n varapuheenjohtaja.

Mannfolk kertoilee tapaamistaan lobbareista ja jutustelee siitä, miten reissu on palvellut verkostoitumista. Hänen pomonsa Jussi Kekkonen nyökkäilee ja kertoo lisätietoja siitä, kuka tuntee kenet.

Kekkonen on kerännyt lobbaustiimiinsä täydellistä värisarjaa eri puolueista.

Mari Kamaja tuli huhtikuussa 2014 suoraan eduskunnasta, jossa hän vastasi vihreiden eduskuntaryhmän tiedotuksesta ja puolueen mediasuhteista. Keskustalainen Anna-Mari Vimpari toimi aiemmin pääministeri Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen erityisavustajana. Brysselissä työskentelevä Matti Rantanen on hoitanut kokoomuksen kansainvälisiä suhteita. Joukkueen uusin demarivahvistus on valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen lähimpiin avustajiin kuulunut Ville Kopra,  joka aloittaa työnsä joulukuussa.

Tänään tiimin jäsenistä on paikalla vain seitsemän. Syksy on kiireistä aikaa kaikille lobbareille. Eduskuntavaalit lähestyvät. Alkaa olla viimeiset hetket auttaa asiakkaita saamaan puumerkkinsä hallitusohjelmaan, kun puolueet vielä muotoilevat näkemyksiään.

Hallitusohjelmaan vaikuttaminen oli Jussi Kekkosen tavaramerkki, kun hän aloitti työnsä Milttonissa vuonna 2012. Hän matkasaarnasi siitä, miten hallitusohjelman kirjauksiin voi vaikuttaa tutustumalla oikeisiin ihmisiin ja kirkastamalla argumenttejaan, ja markkinoi samalla firmansa palveluja.

Vaalikauden aikana asiat ovat muuttuneet. Seuraavasta hallitusohjelmasta ei enää haluta tarkkaa satasivuista pumaskaa, vaan suppeampi yleisluontoinen linjapaperi. Hallitusohjelman sijaan yritykset ja etujärjestöt pyrkivät nyt vaikuttamaan pitempiin poliittisiin prosesseihin. Sellaisiin kuin sote.

Yksityisistä terveys- ja hoivapalveluista on tullut 2000-luvulla isoa bisnestä. Talouselämä-lehden selvitysten mukaan Suomen 20 suurimman terveysyhtiön liikevaihto oli vuonna 2013 noin 1,8 miljardia euroa ja 20 suurimman hoivayhtiönkin liikevaihto hipoi miljardia. Moni perinteinen teollisuudenala on niiden rinnalla nappikauppaa.

Yritykset odottivat sote-uudistuksesta jättipottia. Sitä ei tullut. Lakiluonnoksen mukaan yrityksille on jäämässä vain täydentävä rooli julkisten palvelujen rinnalla. Terveysyrityksiltä ollaan ehkä jopa viemässä niiden ydinbisnestä: Talouselämän mukaan poliitikot haluavat kaapata työterveydenhuollonkin julkiselle puolelle.

Ei ihme, että yritykset ovat lähteneet puolustustaisteluun.

Voimakkaimmin sitä käydään kulisseissa, jossa pyritään varmistamaan, että sote-järjestämislaki jättää jotain tilaa myös yksityiselle palvelutuotannolle.

Lobbauksen laineet läikkyvät myös mediaan. Siellä Pohjolan Omasairaala lyhentää hoitoketjuja, hoivayhtiö Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni tekee naisyrittäjistä miljonäärejä ostamalla heidän hoivayrityksensä, ja Medicine Estonia tarjoaa Virossa erinomaisia sairaalapalveluja – ei muuta kuin ”Kela-kortti mukaan ja menoksi”, kuten Talouselämä (7.10.) kirjoittaa.

 

Medicine Estonian viestintää on hoitanut  Talouselämän entinen toimittaja, Ylioppilaslehden ex-päätoimittaja, huumoriyhtye Punatähtien laulusolisti, Ylen aamu-tv:n jälkiviisas, kirja-alan vaikuttaja ja mediapersoona Jan Erola, 45.

Erola siirtyi helmikuussa kirjankustantamosta viestintäkonsultiksi viestintätoimisto Kreab Gavin Andersonille. Viime kesänä ja syksynä käytännössä kaikissa isoissa medioissa on ollut myönteisiä juttuja Medicine Estoniasta.

Resepti oli yksinkertainen. ”Aloitimme projektin pohtimalla, mitä argumentteja Suomessa on järkevää esittää. Venäläisiä kiinnostaa virolaisten sairaaloiden alhainen kuolleisuus. Mutta eihän suomalaisille kannata edes vihjata, että sairaalassa voi kuolla.”

Suomalainen uskoo, kun näkee. Niinpä toimittajia ja vaikuttajia vietiin virolaisiin sairaaloihin, jotka on laitettu EU-rahoilla hienoon kuntoon. He saivat itse kokeilla uusia huippuluokan silmänpohjien mittauslaitteita.

”Tunnen paljon media-alan ihmisiä, mutta voin ottaa heihin yhteyttä vain, jos minulla on jotain järkevää kerrottavaa”, Erola sanoo. Hän tekee sekä perinteistä että vaikuttajaviestintää ja korostaa, että tärkeintä on tiedonhankinta ja argumenttien hiominen.

Erolan työnantajan Kreabin ruotsalaisella emoyhtiöllä on niin läheiset suhteet maltilliseen kokoomukseen, että Ruotsin edellisen hallituksen avustajiksi lähti kerroksen verran väkeä Kreabin Tukholman toimistosta. Kun puolue hävisi syksyn vaalit, avustajat palasivat takaisin.

Pyöröovi on alkanut käydä Suomessakin. Esimerkiksi Milttonin työntekijöitä on siirtynyt edes takaisin Kaisaniemenkadun ja ministeriöiden välillä.

Erola on toista maata. Hän harrastaa poliittisten puolueiden keräilyä.

”Olen äänestänyt 14 eri puoluetta. Harmittaa vieläkin, etten ehtinyt äänestää sitä joogalentäjien puoluetta.”

”Minusta on tärkeää säilyttää keskusteluyhteydet moneen suuntaan. Punatähdetkin ovat esiintyneet enemmän kokoomuksen kuin vasemmistolaisten tilaisuuksissa”, Erola sanoo.

Ruotsissa Kreab-konserni on ajanut hyvin oikeistolaista politiikkaa.

Yhtiön legendaarinen perustaja Peje Emilsson ei ole ainoastaan Ruotsin suurimman viestintätoimiston perustaja, hän on myös mies Suomessakin paljon esillä olleen ”Ruotsin mallin” takana. Ruotsin tutkivien journalistien Scoop-lehden (2/2012) mukaan kukaan ei ole edistänyt julkisten palvelujen yksityistämistä yhtä paljon kuin hän.

Emilsson toimi 1970-luvulla puheenjohtajana Ruotsin maltillisen kokoomuksen nuorisojärjestössä. Sen jälkeen hän perusti uudenlaisen pr-toimiston, joka neuvoi Ruotsin työnantajaliitolle ja muille asiakkailleen, miten poliitikkoihin oli viisainta vaikuttaa. Carl Bildt -niminen nuorukainen teki alkuvaiheessa toimistolle freelance-töitä.

1990-luvun alussa Bildtistä tuli Ruotsin pääministeri, ja hän käynnisti julkisten palvelujen yksityistämisen. Emilsson lähti itsekin mukaan uuteen houkuttelevaan bisnekseen. Hänen perustamansa koulutusyritys Kunskapsskolan on jo isompi kuin Kreab, se ylläpitää 29 peruskoulua ja seitsemää lukiota.

Suomessa sote-lobbauksen tavoitteena ei ole julkisten palvelujen yksityistäminen, vaan ennemminkin yritysten ja kolmannen sektorin nykyisen roolin puolustaminen.

”Lobbaus on yleistä juuri sellaisilla voimakkaasti säännellyillä toimialoilla kuin sote-palveluissa.”

Näin sanoo Matti Saarinen, joka on Suomen Kreabin toimitusjohtaja ja Jan Erolan pomo. Hän johtaa myös Edunvalvontafoorumia, joka on alan ammattilaisten vuonna 2012 perustama yhdistys. Hänen mukaansa lobbauspalvelujen lisääntyminen liittyy siihen, että viestintätoimistotkin ovat Suomessa vasta 2000-luvun ilmiö.

Vaikuttajaviestintää tekivät aiemmin yritysten ja etujärjestöjen omat ihmiset. Nykyään se  kuuluu kaikkien isojen viestintätoimistojen valikoimaan. Niitä ovat Milttonin ja Kreabin lisäksi muun muassa Pohjoisranta Burson-Marsteller sekä Hill&Knowlton. Pienemmistä toimistoista esimerkiksi AC-Sanafor on erikoistunut sote-alan vaikuttajaviestintään.

Yhdysvalloissa ja EU:ssa lobbaaminen on säännellympää kuin Suomessa.  Toiminnan lisääntyminen on pantu merkille eduskunnassa ja oikeusministeriössä, jotka ovat tehneet omia selvityksiään siitä, pitäisikö lobbausta säädellä.

Ala on vastannut laatimalla nopeasti omia ohjeistoja ja lobbarilistoja. Edunvalvontafoorumi, Markkinointiviestinnän toimistojen liitto MTL ja viestinnän ammattilaisten liitto ProCom julkistivat omat lobbarirekisterinsä lähes samanaikaisesti viime toukokuussa.

Kaikissa niissä on kymmenien lobbareiksi ilmoittautuvien henkilöiden nimiä, mutta ei mitään tietoja siitä, kenen laskuun ja mitä asioita he lobbaavat.

Kun aamukokous päättyy, Kamaja lähtee lounaskokoukseen. Hänen työpöydällään odottaa iso pino sote-alan muistioita. Viime eduskuntavaalien alla hän tutki samantapaisia raportteja vihreiden tiedottajana. Vuoden 2007 vaaleissa hän luki niitä journalistina.

Kamaja kokee, että tämä on hyvin samanlaista hommaa. Samaa poliittisten prosessien seurantaa ja kärryillä pysymistä. Paitsi että nyt hänellä on vähän säännöllisemmät työajat, joiden ansiosta hän ehtii ulkoiluttamaan ranskanbulldoggejaan Inkeriä ja Huldaa.

Palkastaan hän ei kerro. Eikä asiakkaistaan.

Lue vielä:

Kuka lobbaa mitä lobbaa