Lause vailla pistettä

Miehen jalat pettivät suojatiellä Helsingin keskustassa. Oli koittanut läpi punaisten. Niin me teemme. Päin kohtaloa piittaamatta varoitusvaloista.

Lyhyistä lähihoitajaopinnoista oli koittanut oppia. Osasi  kyykistyä, tarttua kainaloista ja vetää miehen jalkakäytävälle. Mies ei näyttänyt pelastettavissa olevalta. Hänet luultavasti priorisoitaisiin ulos yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Tosin tarjoaminen on väärä sana. Yhteiskunnan, jokaisen meidän, kustantamista palveluista.

Tuollainen pieni arjen teko, kadulle kiskominen, ei jää historian kirjoihin. Miksi kirjan julkaiseminen jää? Kumpi on tärkeämpää: pelastaa yhden ihmisen henki vai julkaista kirja?

Samanlainen kokemus tuli ratikassa. Joku äijä mölisi ulosmenovaunussa.  Ennen olisin siirtynyt eri vaunuun. Opiskelijana ymmärsin, että äijä oli hätääntynyt, koska ei osannut siirtää itseään ulos. Sitten vain ukon luokse rauhassa ohjaamaan: tästä pääset veks. Rauha palasi ratikkaan.

Elämä on lause vailla pistettä.