Kun työelämät törmäävät

Kun närkästynyt kuvittaja Kaisa Leka julkaisi huhtikuussa opetusministeriön virkamiehen lähettämän pyynnön esiintyä sananvapauskonferenssissa ilmaiseksi, seurannut pieni kohu paljasti monta syvempää virtaa.

Työelämä eriytyy nimittäin kahdella tapaa: eläkevirkamaailmassa toimivien on vaikea hahmottaa freekeikkatyöläisten maailmaa ja elannon hankkimista. Perinteisesti asiantuntijat ovat esiintyneet vaikkapa seminaareissa palkatta, osana varsinaiseen palkkatyöhönsä kuuluvaa edustamista. Tämä malli on kuitenkin auttamatta vanhanaikainen freelancerille, joka kerää elantonsa keikkatöistä. Hämmentävää kohussa tosin oli se, että tietämättömyys maailman muutoksesta oli näin syvää juuri opetusministeriössä. Ministeriö edustaa Lekan kaltaisia taiteilijoita, joille elannon ansaitseminen useista pienistä lähteistä on pikemmin normi kuin poikkeus.

Toisaalta eriytyvät itsensä toteuttaminen ja palkkatyö. Kaikki tavoittelevat sitä, että työelämässä kokee mielekkyyttä ja että työllä tienaa elantonsa. Työelämässä myllertää kuitenkin niin, että mielekkyys ja elanto pitää yhä useammin poimia useasta eri lähteestä.

Molemmat eriytymiset ovat vanhoja ilmiöitä, mutta aiemmin ne ovat koskeneet enemmän perinteisiä duunareita. Metsurit olivat entisajan prekariaattia, jonka työt riippuivat sesongista. Paperimiehen elämä alkoi, kun tehtaan piippu törähti työpäivän päätteeksi. Yliopiston piti suojata tällaiselta epävarmuudelta. Suurta, surullista symboliikkaa oli siinä, että toukokuussa julkaistiin Helsingin Sanomissa haastattelu, jossa taloudellisista syistä irtisanottu professori kuvaili itkunsekaisia tunnelmiaan. Professori oli vielä 1990-luvulla mitä turvallisin ammatti, vuosikymmenien aherruksen eläkepalkinto.

Nyt uuden edessä ovat ne ihmiset ja ammattiryhmät, jotka on opetettu ajatukseen, että työ on yhtä suuri kuin identiteetti ja että identiteettityössä parhaansa tekemällä menestyy edes kohtuullisesti. Heitä ovat muun muassa toimittajat, tutkijat, monet insinöörit.

Kutsumustyöhön nuorena lähtenyt huomaakin, että vaikka sosiologinen tutkimus tuo mielekkyyttä, elanto pitää hakea taksikeikoista tai vaikka lukiolaisten opettamisesta. Onnekkaita ovat ne harvat, jotka elävät säällisesti tutkijoina tai taiteella. Onnekkaita ovat myös ne taksinkuljettajat, jotka saavat työstään koko paketin: mielekkyyden ja elannon. Tai onnekkaita he ovat vielä hetken.

Sama murros, johon ovat törmänneet suomalaiset kännykkkävalmistajat, pankkitoimihenkilöt ja toimittajat, kohtaa seuraavaksi suurinta osaa liikenteen ammatteja. Kun robottiautot vievät meidät edullisesti ja turvallisesti paikasta toiseen ja Uber-kuskit pärjäävät uusilla palveluillaan, taksinkuljettajien kannattaa miettiä hyvä Plan B.

Työelämän myllertäessä on tärkeää kyetä kyseenalaistamaan perinteiset opit ja tavat ajatella työn merkitystä. Niin taiteilijat kuin taksinkuljettajat joutuvat yrittäjämäisesti pohtimaan, miten saada omasta työstään ja osaamisestaan kohtuullisen korvaus.

Kaisa Leka -kohussa olikin ilahduttavaa se, kuinka päivittelyvaiheen jälkeen seurasi kahvipöytä- ja sosiaalisen median keskusteluissa vaihe, jossa jaettiin vertaisten kesken hyviä neuvoja pärjätä freelanceriutuvassa maailmassa. Muutokseen voi tottua ja siitä voi olla iloa, jos sen ennakoi ja ehtii itse päättää, miten sen kohtaa.

Heli Suominen
Toimittajana työskennellyt Suominen on johtava asiantuntija viestintätoimistossa. 
Hänen työhönsä kuuluu oman ja muiden asiantuntijoiden työn myymistä ja ostamista.