Kohti päihteetöntä arkea  – ”koppelon” johdolla 

Päihdeperheille tarkoitettu Pyy-yhteisö sai Riikan katsomaan omaa käytöstään uusin silmin. Se auttoi elämänmuutokseen.

Teksti > Ilkka Karisto 
Kuvat > Robert Lindström

Kun Riikka muutti keväällä 2013 yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa Helsingin Pitäjänmäelle päihdeperheiden Pyy-yhteisöön, häntä jännitti. Hän oli tuolloin 35-vuotias ja oli käyttänyt erilaisia päihteitä – ensin alkoholia ja kannabista, sitten amfetamiinia, heroiinia, Subutexia ja muita lääkkeitä – päivittäin lähes kaksikymmentä vuotta. Pitäjänmäellä hänen oli tarkoitus jättää hyvästit entiselle elämälleen.
”Kävin vetämässä vielä sinä päivänä, kun tulimme tänne”, Riikka sanoo muistellessaan kuntoutustaan tutussa paikassa, Pyy-yhteisön omakotitalon toisessa kerroksessa.
Helsingin Diakonissalaitoksen tarjoama Pyy-hoito perustuu yhteisöhoidon menetelmään ja vertaistukeen: asiakkaat käyvät läpi elämäänsä ja tuntemuksiaan monenlaisissa ryhmissä ja myös yksilökeskusteluissa ohjaajien kanssa.
Pyy-hoito toimii laitoshoidon ja avohuollon välimaastossa. Täällä ei asuta lukkojen takana, mutta säännöt ovat tiukat. Ensimmäisen kahden viikon aikana asunnosta ei saa poistua omin päin. Vapaa-ajan ja viikonloppujen ohjelma suunnitellaan yhdessä kuntoutuksen tavoitteiden mukaisesti. Huumeseula on annettava viikoittain, ja jos se näyttää positiivista, asiakasta tuetaan soittamaan omalle lastensuojelun sosiaalityöntekijälleen. Hoito ei ole täysin lääkkeetön, mutta lääkkeet eivät ole keskeisessä roolissa.

_pyy1
Yhteisö on perheiden yhdistetyssä päihdehoidossa tärkeässä roolissa. Se tukee – ja joskus jopa päättää sanktioista.

 

Riikalla ei ole selkeitä muistikuvia ensimmäisistä päivistään Pitäjänmäellä. Vieroitusoireet olivat kovat. Tytär kaipasi entistä kotikaupunkiaan ja kavereitaan ja otti jatkuvasti yhteen Riikan kanssa. Samaan aikaan Riikan piti opetella kokonaan uusi elämäntyyli.
”Tänne tullessani en yhtään tajunnut, mihin olin lähtemässä. Tämä hoito on todella hyvä, mutta rankka”, hän sanoo.
Pyy-yhteisössä asiakkaat asuvat omissa pienissä kaksioissaan, mutta päivät vietetään yhdessä suunnitellun ohjelman mukaan. Päivä alkaa jo ennen aamuyhdeksää, ja jos siitä myöhästyy, sitä käsitellään yhdessä muiden yhteisön asiakkaiden kanssa. Seurauksena voi olla sanktioita. Päiviin kuuluu yksilö-, ryhmä- ja perheryhmäkeskusteluja. Lisäksi on kuntouttavia ryhmiä.
Vapaa-aikanakaan ei saa tehdä mitä huvittaa. Päihteitä käyttäviin ihmisiin ei saa olla yhteydessä, ja kotiintuloaika on iltakahdeksalta. Sääntöjä valvovat ennen kaikkea toiset asukkaat, ja erityisen paljon vastuuta on niin kutsutulla koppelolla, eli yhteisön vanhimmalla. Asiakkaat tekevät yhdessä päiväruuan ja siivoavat paikat – sekin on osa kuntoutusta.
”Normaali arki on tänne tulevillle ihan vierasta”, sanoo Tanja Kuikka, yksi Pyyn viidestä ohjaajasta. ”Perheissä roolit menevät sekaisin, kun äiti onkin raitis. Se ei olekaan enää se viisivuotias, joka hallinnoi siivouspuolta.”
Alkuaikana Riikan pinna paloi usein.
”En pystynyt ottamaan yhtään palautetta vastaan. Raivostuin, ja mun teki mieli hakata joku”, hän sanoo. ”Pikku hiljaa tajusin, että palaute on mulle lahja. Ryhmästä mä saan peilin omalle käytökselleni. Enhän mä näe itse omaa toimintaani, mutta se ryhmässä oleva frendi näkee ja antaa palautetta. Ja sitä kautta mä pystyn muuttumaan.”
Nyt Riikka on ollut täysin raittiina hieman yli kaksi vuotta eikä hän enää asu Pyy-yhteisössä. Kesällä 2014 hän muutti tyttärensä kanssa omaan asuntoon.
”Kun lähdin täältä Pyy-talosta, mulla oli tukiverkosto valmiina. Se oli erittäin tärkeää. Mutta vieläkin mun on hoidettava itseäni ja taisteltava”, hän sanoo.

pyy2
Harri Räty sanoo, että vahva yhteisö voi nostaa toivottamankin lentoon.

Pyy-yhteisö on toiminut vuodesta 1997 lähtien. Yhteisössä asuu vuosittain keskimäärin 15–20 perhettä, ja hoitojaksojen pituus vaihtelee puolesta vuodesta reilusti yli vuoteen. Asiakkaat tulevat ympäri Suomea, yleensä kuntien päihdetyöntekijöiden tai lastensuojeluviranomaisten lähettäminä.
”Monille tämä on viimeinen etappi. Heille sanotaan, että jos et lähde kuntoutukseen, lapset otetaan huostaan”, ohjaaja Tanja Kuikka sanoo.
Riikka on poikkeus säännöstä. Hän oli ollut pitkään tekemisissä lastensuojeluviranomaisten kanssa, mutta hänen lastaan ei uhannut huostaanotto. Riikka huolestui itse itsestään ja hakeutui siksi hoitoon. Takana oli kymmenen vuotta Subutexin käyttöä, minkä lisäksi hän käytti tuohon aikaan amfetamiinia, kannabista, psykedeelisiä huumeita ja erilaisia lääkkeitä.
”Olin todella vainoharhainen. En jaksanut enää. Äitini sanoi, että sä kuolet kohta”, Riikka kertoo.
Riikka vietti nuoruutensa pienellä paikkakunnalla itäisessä Suomessa. Hän ei halua kertoa tarkemmin kasvuolosuhteistaan, mutta niillä oli osansa hänen päihdekierteensä syntymiseen.
”Muistan ihannoineeni päihdekirjoja jo lapsena. Mä mietin, että musta tulee isona narkkari.”
Päihteiden käyttö alkoi 14-vuotiaana. Aikuistuttuaan Riikka muutti suurempaan kaupunkiin, jossa aineita oli helpommin saatavilla. Se ei ollut hyvä idea.
”Siellä se levahti käsistä”, hän sanoo.
Riikka onnistui kuitenkin hankkimaan itselleen sosiaalialan koulutuksen ja työpaikan. Hän eli pitkään kaksoiselämää ja pystyi salaamaan huumeiden käyttönsä myös lastensuojeluviranomaisilta.
”Valehtelin niin sujuvasti, että mua uskottiin.”
Ensimmäisen kerran Riikka yritti päästä kuiville vuonna 2009. Hän alkoi käydä kahdentoista askeleen ohjelmaan perustuvan ryhmän tapaamisissa. Jokaisen kokouksen jälkeen hän lähti hankkimaan lisää aineita.
Vasta Pyyssä Riikka onnistui raitistumaan. Hän arvioi, että vertaistuella oli hänen toipumisessaan suurin merkitys: oli motivoivaa puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka oli elänyt samanlaista elämää ja onnistunut pääsemään siitä irti. Mutta myös ohjaajat saavat Riikalta kiitosta. Heidän kanssaan Riikka joutui puhumaan asioista, jotka hän oli siihen asti sysinyt pois mielestään.
”Täällä käydään koko oma elämä läpi ja myös lapsen elämä, kaikki se, mitä se on joutunut näkemään.”
Pyy-kuntoutuksen aikana Riikalla oli terapeuttista tukea myös talon ulkopuolella. Hän uskoo, että asuinkaupungin vaihtaminenkin auttoi raitistumisessa. Vanhassa kotikaupungissa vanhat kaverit olisivat olleet liian lähellä. Helsingistä hän ei tuntenut ketään.
Kun päihteet jäivät, muutos näkyi myös hänen tyttäressään.
”Olin aiemmin ollut aina kulmat kurtussa, vihainen ja aggressiivinen. Totta kai se oli näkynyt myös tyttäressäni. Nyt hänellä menee oikein hyvin.”

Kaikille Pyyn asukkaille ei ole käynyt yhtä hyvin kuin Riikalle. Retkahduksia tapahtuu, ja joskus Pyyssä asuvia lapsia otetaan huostaan. Jotkut jättävät hoidon kesken ja palaavat entiseen elämäänsä.
Ohjaajat pitävät kuitenkin onnistumisprosenttia hyvänä. Arvio perustuu näppituntumaan.
”Kun yhteisö on todella vahva, se nostaa sellaisenkin ihmisen, joka ei missään muualla kuntoutuisi”, sanoo ohjaaja Hannu Räty.