Kilpiä ja ihmisiä

Pari vuotta sitten minulle läheinen ihminen joutui psykoosiin, hajotti asuntonsa ja uhkaili läheisiään väkivallalla. Usean poliisipartion saattue vei hänet Auroran sairaalan psykiatriseen päivystykseen. Siellä, tutussa paikassa, hän rauhoittui.

Muistelin tuota tilannetta, kun vähän aikaa sitten vietin pitkän illan Haartmanin sairaalan päivystyksessä. Perjantai-iltana potilaat odottivat lääkäriä useita tunteja. Helmikuusta lähtien Haartmanissa jonottavat myös psykiatriset potilaat, kun Helsingin kaupunki on päättänyt lopettaa Auroran sairaalan päivystyksen.

Nyt mietityttää, miten psykoosissa oleva ihminen saatetaan terveysaseman päivystykseen? Mistä hän tulee sisään, missä odottaa vuoroaan, kuinka pitkään ja kenen kanssa? Missä ja miten hänet rauhoitetaan? Aurorassa kehitettiin pitkään psykiatristen potilaiden ihmisoikeuksia kunniottavia hoitomenetelmiä ja esimerkiksi lepositeiden käyttämistä vältettiin. Miten tämä onnistuu uusissa tiloissa?

 

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston osastopäällikkö Hannu Juvonen kirjoitti Mediuutisissa 17.10. kolumnin siitä, miten vaikea on tehdä sote-alan rakenneuudistusta.

”Yritä kehittää psykiatriaa ja päihdehuoltoa – psykiatriset potilaat ja heidän omaisensa ovat ihmiskilpinä ennen kuin ehdit saada ensimmäistäkään suunnitelmaa valmiiksi”, kirjoittaa virkamies, joka suurelta osin vastaa Helsingin psykiatriaan ja päihdehuoltoon suunnitelluista muutoksista ja joka valittiin joulukuussa sote-viraston johtajaksi.

Olen seurannut hyvin tiiviisti keskustelua Auroran päivystyksen lakkauttamisesta, kymmenisen vuotta sitten tapahtuneesta psykiatristen potilaiden siirtämisestä pois Lapinlahden sairaalasta ja nykyisestä suunnitelmasta siirtää Helsingin päihteidenkäyttäjät A-klinikoilta terveysasemille. Kaikkia näitä keskusteluja on yhdistänyt se, että päättäjät ja palveluiden käyttäjät puhuvat aivan eri kieltä. Päättäjät puhuvat luvuista, käyttäjät siitä, että palvelu on heille ainoa turva.

 

Juvosen kirjoitus kiteyttää ristiriidan tylyllä tavalla. Sekä A-klinikoiden että Auroran tapauksessa palveluita ovat puolustaneet ihmiset, jotka osallistuvat hyvin harvoin julkiseen keskusteluun – päihdekuntoutujat ja psykiatriset potilaat itse. He eivät ole kilpiä, vaan ihmisiä.

Kun haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset yrittävät puhua puolestaan, päättäjien olisi syytä kuunnella tarkkaan. ”Haavoittuva asema” ei ole vain ilmaus. Siihen liittyy usein kokemuksia, joita muiden voi olla vaikea ymmärtää: syrjimistä, leimautumista, täydellistä ulkopuolisuutta. Sellaisten kokemusten kanssa kamppaileville ihmisille palvelu, jonka toimintaan ja henkilökuntaan he uskaltavat luottaa, voi olla kirjaimellisesti elintärkeä.

Päättäjät joutuvat tietysti näkemään yksittäisiä käyttäjiä laajempia kokonaisuuksia. Mutta kokonaisuudella ei ole merkitystä, jos ihmisiä ei näe lainkaan.

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on kirjailija ja elokuvantekijä, joka viimeistelee tällä hetkellä kolmatta romaaniaan.

Korjattu 8.1.2015. Poistettu maininta, jonka mukaan psykiatriset potilaat jonottavat ”samassa tilassa”.