Kahdeksan kerroksen väkeä

Auroratalossa näkyy Helsingin päihdekulttuurin muutos. Vanhimpien asukkaiden joukossa on perinteisiä pultsareita, mutta nuoremmat ovat usein taustaltaan sekakäyttäjiä. Oma koti on muuttanut monen elämän.

Ovensuussa seisoo nelikymppinen mies ilman paitaa ja tukka pörrössä.

”Mun eläke on kaapattu”, hän ilmoittaa.

Miehen mielestä Kansaneläkelaitos on ollut holtiton, koska hän saa eläkkeestään käteen vain 254 euroa.

”Minulta ei ole kysytty mitään. Se on kavallus, törkeä kavallus!”

Tyytymätön mies saa setelin kouraansa.

Olemme pitkäaikaisasunnottomille tarkoitetun Auroratalon viidennessä kerroksessa. Vastaava ohjaaja Eira Liukkonen jakaa asukkaille käyttörahaa paksusta kansiosta.

Suurin osa asukkaista hoitaa raha-asiansa itse, mutta osa tarvitsee apua.

”Olemme sopineet joidenkin asukkaiden kanssa, miten menetellään, ettei raha lopu kesken tai joudu vääriin käsiin”, Liukkonen kertoo.

Auroratalo on Helsingin Kalliossa sijaitseva entinen hotelli, johon on saneerattu 125 pysyvää asuntoa pitkään kadulla asuneille. Kaupungin suurin asumispalveluyksikkö avattiin joulukuussa 2010. Ensimmäinen vuosi oli rauhaton, sillä valtaosa asukkaista oli moniongelmaisia, ja he tulivat taloon suoraan kadulta tai sairaalan vuodeosastolta.

”Me emme tunteneet asukkaita, eivätkä he meitä, joten siinä oli aluksi totuttelemista. Kun luottamus on kasvanut, asiat ovat alkaneet sujua paremmin”, ohjaaja Petteri Kylä-Liuhala kertoo.

Talossa on kahdeksan kerrosta, joissa on tuettua asumista ja palveluasumista. Niihin kuljetaan hissillä, jossa leijuu tunkkainen, vanhan tupakan haju. Kun hissin ovi aukeaa kerroksiin, käytävät ovat kliinisen puhtaita.

Kerroksissa 4, 5 ja 6 asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista huolenpitoa. He ovat pääosin iäkkäitä, ja heitä autetaan siivouksessa, terveydenhoidossa ja asioinnissa. Palveluun kuuluvat myös ateriat.

Lähes jokaisella on yksiössään myös jääkaappi, mutta joistain asunnoista se on jouduttu poistamaan.

”Osa ihmisistä on kadulla tottunut hamstraamaan ruokaa. Siitä voi tulla terveysriski, jos ruoka jää syömättä, kun sitä tulee kuitenkin koko ajan lisää”, Kylä-Liuhala kertoo.

Talossa näkyy päihdekulttuurin muutos. Jos hieman yleistetään, talon keskikerroksissa asuvat kaupungin viimeiset perinteiset kadun miehet – he, joita on nimitetty pultsareiksi.

Muista kerroksista löytyy nuorempaa väkeä, joiden ongelmien taustalla on alkoholin lisäksi huumeita ja sekakäyttöä. Talon nuorimmat asukkaat ovat syntyneet 1990-luvulla, vanhimmat 1930-luvulla.

Talon keskikerroksissa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista huolenpitoa.
Hissillä kotiin. Talon keskikerroksissa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista huolenpitoa.

Auroratalossa noudatetaan asunto ensin -periaatetta. Se tarkoittaa, ettei asukkailta vaadita asunnon saamisen ehtona päihteettömyyttä. Oman kodin toivotaan luovan perustan kuntoutumiselle.

”Tämä on arvokysymys. Diakonissalaitoksen periaatteisiin kuuluu, että asunto on perusoikeus, jota ei tarvitse ansaita”, Liukkonen sanoo.

Työntekijöiden arjessa periaate näkyy kahdella tavalla: Huumeet ja alkoholi tuovat rauhattomuutta, joskus myös uhkaavia tilanteita. Toisaalta asunto luo ihmisille turvaa ja onnea. Seurantatutkimuksessa on havaittu, että yksinäisyyden ja masennuksen tunteet ovat vähentyneet, ja asukkaiden luottamus muihin ihmisiin on kasvanut.

Omaisiin on solmittu uudestaan suhteita.

”Äidit ovat ottaneet yhteyttä poikiinsa, joiden elämä on nyt rauhoittunut. Viime viikonloppuna oli tilanne, jossa sisarukset näkivät ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen”, Eira Liukkonen kertoo.

On niitäkin, jotka ovat onnistuneet luopumaan kovista päihteistä. Niin kävi kolmannen kerroksen Henrikille.

Henrikillä, 38, on yllä Iron Maiden -t-paita. Hän esittelee pienen yksiönsä, jonka seinillä on tageja ja pornolehdestä revittyjä sivuja paljasrintaisista naisista.

Henrik aloitti kovien huumeiden käytön parikymppisenä. Hän oli vuosien varrella useita kertoja vieroitushoidossa, mutta motivaatiota lopettaa ei ollut.

Ennen Aurorataloa hän asui viisi vuotta kadulla.

”Nukuin milloin missäkin, välillä kodittomien asuntolassa, välillä rappukäytävissä. Oli se kyllä tosi iljettävää.”

Hän muutti omaan kalustettuun huoneeseen Aurorataloon kesällä 2012.

”Sehän tuntui ihan uskomattomalta. Osaan vieläkin arvostaa sitä, että on koti, mihin mennä nukkumaan.”

Runsas vuosi muuton jälkeen hän jätti kovat huumeet ja siirtyi korvaushoitoihin.

Nykyään hän käy aamupäivällä hakemassa metadoni-annoksen Töölöstä ja viettää sitten aikaa päiväkeskuksessa, jossa voi lukea lehtiä ja käyttää nettiä. Illat hän on kämpässään.

”Mussa itsessä on tapahtunut tavattoman paljon muutoksia. Voin hirveän paljon paremmin nykyään. Jaksan ilman huumeita tehdä ihan tavallisia asioita, eikä heikota koko ajan.”

 

Asunto ensin.  Auroratalon periaate on, että oma koti luo perustan kuntoutumiselle ja raitistumiselle. Talo ei vaadi asukkailta päihteettömyyttä.  Kuvan mieshenkilö ei ole kukaan haastatelluista.
Asunto ensin. Auroratalon periaate on, että oma koti luo perustan kuntoutumiselle ja raitistumiselle. Talo ei vaadi asukkailta päihteettömyyttä. Kuvan mieshenkilö ei ole kukaan haastatelluista.

Suomessa aloitettiin toimet pitkään asunnottomina olleiden määrän vähentämiseksi vuonna 2008. Hallitus halusi korvata tilapäismajoitusta tarjoavat asuntolat pysyvillä palvelu- ja tukiasunnoilla, joissa voidaan puuttua asunnottomuuden taustalla oleviin ongelmiin.

Pelkästään Helsingin kaupunki käyttää asunnottomien asumis- ja tukipalveluihin vuosittain noin 13 miljoonaa euroa.

Asunnottomuuden hoito on perinteisesti ollut Diakonissalaitoksen ja Sininauhasäätiön kaltaisten yleishyödyllisten säätiöiden vastuulla, mutta kentälle on tullut myös kaupallisia kilpailijoita. Viimeksi monitoimiyritys Barona ilmoitti haluavansa tarjota asuntoja päihdeongelmista kärsiville asunnottomille.

Helsingin kaupunki maksaa Auroratalon palveluista noin 2,9 miljoonaa euroa vuodessa. Summan suuruutta selittää se, että asukkaita tukee ja hoitaa noin 40 työntekijää.

Toisaalta on merkkejä siitäkin, että palveluasunnot säästävät yhteiskunnan rahoja. Suomessa on viime vuosina tehty kaksi tutkimusta, joiden tulokset ovat samansuuntaiset: kun asunnottomalle tarjotaan ensin asunto, säästetään kokonaiskustannuksissa, koska asukkaat tarvitsevat vähemmän sairaala- ja päihdepalveluita.

Asukkaat Aurorataloon osoittaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto.

”Haastavampia ovat tilanteet, joissa asukas tulee suoraan kadulta tai vankilasta. Silloin hänen voi olla vaikeaa ottaa muita ihmisiä huomioon, ja väkivaltaankin turvautuminen on alussa herkemmässä”, Eira Liukkonen kertoo.

Jaksan ilman huumeita tehdä ihan tavallisia asioita, eikä heikota koko ajan.

Kotoutumistarinat ovat hyvin erilaisia. Joiltakin menee vuosia ennen kuin asuminen alkaa sujua.

Koputetaan neljännen kerroksen oveen, jonka lapussa lukee ”Dirty Harry”.

Lempinimestään huolimatta Harry, 66, ei vaikuta lainkaan likaiselta. Hänen pelkistetyssä yksiössään on suorastaan siistiä. Harrylla on harmaa parta ja violetit verkkarit. T-paita paljastaa tatuoinnit käsivarsissa.

Harry on nuorempana työskennellyt rakennuksilla ja Jätkäsaaren satamassa, lastannut ja purkanut laivoja.

”Olin moneen otteeseen töissä. Välillä tuli kielto, kun piti kännipäissä rähjätä”, hän kertoo.

Harry asui kadulla muutamia vuosia. Hän nukkui asuntolassa, vessoissa tai teltassa Länsiväylän kupeessa.

Auroratalossa hän on asunut siitä asti, kun talo perustettiin. Elämä on tasaantunut ja rähinät rauhoittuneet, mutta viina maistuu yhä välillä.

”Mulla on huono verenkierto, suonia ei näy missään. Mutta kun ottaa muutaman huikan, veri alkaa kiertää.”

Menemistä on rajoittanut sekin, että Harry liukastui jokin aika sitten talon käytävällä. Sen vuoksi hän on nyt pyörätuolissa, ja jalkoja särkee.

Hänen äitinsä käy pari kertaa kuussa vierailemassa.

”Hänkin täyttää ensi vuonna jo 90 ja kävelee keppien kanssa. Että en tiedä, kuinka kauan jaksaa.”

Nelos- ja viitoskerroksen asukkaissa on paljon iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä käy ulkona. Muutama asukas on kuntoutunut ja muuttanut pois. Suurimmalle osalle tämä on kuitenkin viimeinen osoite.

”Meidän kerroksesta on seitsemän lähtenyt, jos mä muistan oikein”, Harry sanoo.

Jos omaisia ei ole tai jos omaiset eivät halua järjestää hautajaisia, Diakonissalaitos järjestää siunaustilaisuuden pihapiirissä olevassa kirkossa.

Yövuoro alkaa varttia vaille yhdeksän.

Auroratalossa päivystää kaksi yökköä, toinen ensimmäisessä kerroksessa ja toinen neljännessä.

Heidän tehtävänään on valvoa, että yörauha säilyy ja ettei taloon tule ulkopuolisia. Yököt reagoivat hälytyksiin, auttavat terveydenhoidossa ja kuuntelevat asukkaiden murheita.

”Ulkopuolisista on usein enemmän ongelmia kuin talon omista asukkaista. Koska emme tunne heitä, he voivat myös olla arvaamattomia”, sanoo neljännen kerroksen yökkö Asta. Hän ei halua sukunimeään julkisuuteen.

Asta istuu tietokoneella, josta näkee talon valvontakamerat. Vauhdikkaat yöt sijoittuvat usein niihin päiviin, kun asukkaat saavat toimeentulotuet tai eläkkeet tililleen.

”Silloin ovat päihteet enemmän kuvioissa, ja on enemmän riitojen selvittelyä ja tapaturmia”, Asta kertoo.

Joskus paikalle joutuu kutsumaan vartijan tai poliisin.

Yövuoro kestää varttia yli seitsemään asti, jolloin yökkö luovuttaa raportin aamutyöntekijälle.

”Kirjaan ylös, jos joku on huonossa kunnossa tai tapellut yöllä tai viety ambulanssilla sairaalaan”, Asta kertoo.

Samassa toimistossa kuuluu hälytysääni. Seinän paneelista näkyy, että joku painaa hälytysnappia viidennessä kerroksessa.

Asta lähtee katsomaan.

Kerroksen perältä löytyy rollaattorilla kulkeva vanha mies, jolla on tapana unohdella asioita.

Nyt häneltä on hukassa tupakat.

Teksti > Antti Järvi
Kuvat > Aleksi Poutanen & Antti Järvi