Itse aiheutettu

Euroopan taantuma on jo nyt kestänyt pidempään kuin mikään lama nykyhistoriassa. Suomen kansantuote on kärsinyt pahemmin kuin 1990-luvun lamassa. Kun näin sanon, ihmiset eivät usko. Lama ei näy. Halvan tuopin topless-baareja ei ilmesty kaduille; kirpputorit ja leipäjonot oli ennestään. Työttömyyttä ei ole päästetty puoleen miljoonaan. Lama ei näy ulkoisesti. Mutta se näkyy sisäisesti.

Toisin kuin 20 vuotta sitten, ihmiset voivat purkaa pahaa oloaan internetissä, joka on maailman suurin väkivaltakoneisto. Lamautuneesta ihmisestä tulee julma. Toinen ero on se, että viime lamassa irtisanotut uskoivat uuteen mahdollisuuteen. Tänään tuhannet tietävät, että eivät ole menettäneet työpaikkaansa, vaan työn. Voimattomuus on vaarallinen voima.

KAUTTA EUROOPAN ihmiset ovat joutuneet vaikeuksiin ilman omaa syytään. Kaukaisten maiden keinottelukriisejä ja abstrakteja budjettileikkauksia ei osaa syyttää, eikä niihin vaikuttaa. Syntipukilla on oltava kasvot. Kuten aina, ne ovat vieraan kasvot.

Kreikka luhistui vihan kehään. Kun talous romahti, syylliseksi ymmärrettiin tuhannet turvapaikanhakijat, jotka olivat joutuneet loukkuun Ateenaan. Myös EU-pomot, jotka saapuivat panemaan toimeen rajuja leikkauksia, olivat ulkomaalaisia, miehittäjiä. Siksi kreikkalaiset ovat äänestäneet valtaan puolueen, joka syyttää maan vaikeuksista – muita.

TOKI SYRIZAN menestys saatiin aikaan Brysselissä. EU:n toimien ansiosta lääkkeet loppuivat sairaaloista, tuberkuloosi ja jopa malaria palasivat Kreikkaan. Työttömyys, asunnottomuus ja köyhyys moninkertaistuivat. Kun näin sanon, ihmiset väittävät vastaan. Vaikeudet ovat kreikkalaisten omaa syytä. Kärsimys on itse aiheutettu, ansaittu. He eivät tajua noudattavansa samaa kaavaa, jossa aina syyllistetään viattomat ulkomaalaiset.

Eikä kärsivän oma syyllisyys edes ole mikään syy kieltää apua. Miksi hyväksymme sen, että alkoholilla terveytensä pilanneet ansaitsevat hyvän hoidon Suomessa, mutta emme sitä, että lapsella on oikeus poliorokotukseen Kreikassa? Siksi, että he eivät ole meitä.

KOETTU VÄÄRYYS antaa lamautetulle oikeuden ajatella, että koska vastoinkäymiseni on toisten syy, kaikki toisille aiheutettu kärsimys koituu minun hyväkseni. Tämä tuhoisa ajatuskehä johti Saksan maailmansotaan. Rauhan tultua Eurooppa vannoi yhteenkuuluvuutta. Keskinäisen riippuvuuden ja solidaarisuuden sinetiksi perustettiin Euroopan rahaliitto.

On surullista, että juuri rahaliitto on jakanut Euroopan uudelleen, vihanpidon linnakkeisiin. Varsinkin, kun juuri taantuma todistaa, että olemme riippuvaisia toisistamme. Yksikään maa, edes Saksa, ei voi menestyä, kun muut köyhtyvät.

SUOMEN VIENTI on kärsinyt EU-maista kaikkein eniten. Yli puolet viennistä menee – tai menisi – EU-alueelle. Silti Suomi tunnetaan Euroopassa kaikkein säälimättömimpänä velkojana, joka ei suostu edes humanitaariseen apuun. Lamautuneesta maasta tulee julma. Vaikka jonakin päivänä numerot ja tilastot osoittaisivat toista, julma Suomi ei koskaan pääse lamasta. Siksi on aika lopettaa syyllisten etsiminen, ja etsiä syitä.

Timo Harakka

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija, jonka uusin kirja Suuri kiristys (2014) käsittelee eurokriisiä, talousideologiaa ja lamaa.