”Euro ei ole etiikan vihollinen”

Sosiaali- ja terveysalan tähtiä kokoontui Helsingin Diakonissalaitoksen Aurora-saliin. Siellä sote-veteraani Martti Kekomäki muistutti, että sosiaali- ja terveysjärjestelmissä ei ole koskaan tarpeeksi rahaa.

Lastenkirurgi ja monien sosiaali- ja terveysjärjestelmän kehittämistyöryhmän vakiojäsen Martti Kekomäki tekee ensi alkuun paljastuksen. Keväällä hän sai nimittäin puhelun. Kekomäeltä meni hetki ymmärtää, kuka puhuja oli. Lopulta hän ymmärsi, että puhuja oli pääministeri Juha Sipilä. Sipilällä oli Kekomäelle tehtävä: kahdeksan puolueen kesken olisi saatava sote-sopu.

Kekomäki toimi eräänlaisena faktoista muistuttajana ja viestinviejänä – ja kyllä, saatiin aikaan sopimus. Siinä oli kaikki oleelliset hyvän sote-uudistuksen elementit: keskeistä on, että perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalityö ovat yhden ja saman tahon komennuksessa. Sokeasta tuottavuustavoitteesta irrottauduttaisiin, ja korvausperusteet muuttuisivat tuotetusta palvelusta hyvinvointivastuuseen: että yksilö paranee.

”Sellainen järjestelmä on perverssi, jossa hoidon mokaamalla lisää rahaa. Huonosta hoidosta maksetaan enemmän kuin hyvästä!” Kekomäki sanoo.

Nyt siitä päästäisiin eroon.

Mutta toisin kävi. Nuo kahdeksan puoluetta alkoivat venkoilla ja edelleen on epäselvää, millainen uusi malli on. Kekomäki kertoi tarinan Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämässä Eurot ja etiikka -keskusteluillassa. Siellä Kekomäellä oli toinenkin viesti: niukkuus leimaa aina ja iankaikkisesti sote-palveluja. Terveyspalvelut ovat pohjimmiltaan ylellisyyshyödyke.

”Terveysmenojen määrä korreloi enemmän kansankunnan vaurauden kuin vallassa olevan hallituksen politiikan kanssa”, hän muistutti.

Kysyntää on aina enemmän kuin palvelutarvetta. Siksi priorisointi ei ole uusi ja paha sana, vaan se on aina läsnä. Vaikka bruttokansantuote laukkaisi kahdeksan prosentin vuosikasvua, rahaa ei olisi silti ”tarpeeksi”.

”Priorisointi on pohjattoman palvelutarpeen muuttamista rajatuksi kysynnäksi.”

Jokaisessa hoitopäätöksessä on kuitenkin läsnä myös potilas – järjestelmän pitää olla läpinäkyvä ja sellainen, että se on ihmisten oikeustajun mukainen.

Juuri siksi siitä on tärkeää puhua avoimesti ja tehdä selkeitä päätöksiä. Hoitoteknologia kehittyy niin nopeasti, että meidän pitää koko ajan miettiä, mitä otetaan käyttöön ja kenen kohdalla. Liikaa ei silti pidä odottaa lääketieteeltäkään. Se ei Kekomäestä ole kaksista.

”Kroonisten ja parantumattomien sairauksien hoito vie 70 prosenttia länsimaiden terveysbudjetista. Emme osaa parantaa sokeritautia, emme verenpainetautia, emme sydäntauteja”.

Kekomäen mukaan ei ole mitenkään paha käyttää rahaa terveysmenoihin. Mutta raha ei saa kulua transaktioihin tai poppamieshoitoihin.

Kekomäen mukaan sote-uudistuksessa tärkeintä on pitää huoli, ettei käy niin kuin Sampo-kortille. Se oli lasten sairausvakuutus, jossa korvattiin kaikki hoidot eikä Sampo-yhtiö ollut mukana päättämässä tarpeellisista hoidoista. Kortin vakuutusmaksut kymmenkertaistuivat muutamassa vuodessa. Valinnanvapauden tärkeyttä on Kekomäkestä ylikorostettu – varsinkin jos ihminen saa valita ikään kuin vain palvelutuottajan alaoven, mutta on kiinni juuri sen talon palvelukerroksissa.

”Tutkitusti vain pieni osa suomalaisista lääkäristä uskoo, että valinnanvapaus parantaa ihmisten tasa-arvoa ja auttaa kustannusten hallinnassa.”

Kommenttipuheenvuoron esittänyt Heikki Hiilamo sanoi, että Suomessa on jo nyt varsin integroitu järjestelmä, jossa raha kuluu olennaiseen. Uudistuksen kohtalonkysymys on hänen mukaansa se, miten säilyttää julkisen järjestelmän laatu niin, että parhaat asiakkaat eli veronmaksajat eivät äänestä jaloillaan ja valitse aina yksityistä. Hiilamosta näyttää, että uudistuksessa toimitaan vastoin markkinatalouslogiikkaa: ei pidetä kokonaiskustannuksista kiinni, vaan korostetaan valinnanvapautta.

”Valinnanvapauden väärä korostaminen estää integraatioon pyrkimistä.”

Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoi, että hyvä valinnanvapaus on sitä, että yhteisillä rahoilla tuotetaan vaikuttavia palveluita, joita paitsi tarvitaan, myös halutaan.

”Se ei tarkoita hyvinvointimarkkinoita basaarityyliin, vaan järjestelmää, jossa palkitaan niitä palveluntuottajia, jotka saavat ihmiset parantumaan ja voimaan hyvin.”

Riku Siivonen