Elämä on ihmiselle annettu…

…jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa tahtoo olla kuollut.

Noin pohti Pentti Saarikoski vuonna 1959. Timothy Leary, 60-luvun psykedelian ylipappi, puolestaan halusi vuonna 1996 tehdä kuolemastaan yhtä julkisen ja provosoivan tapahtuman kuin hänen elämänsä oli ollut. Kaiken piti tapahtua online ja livenä koko maailman todistaessa. Mies, jonka mantrana oli drop out, turn on, tune in, halusi vielä kuolemassaankin todistaa itselleen – ja muille – että kaikki on hallittavissa, missään ei tarvitse joustaa ja antaa periksi, ei luopua yltiöpäisestä arroganssista eikä oman tiedon ylevyydestä.

Näin hän sen oli suunnitellut siinä vaiheessa, kun eturauhassyövästä parantuminen ei ollut enää mahdollista. Maailman vaihtoehtokulttuuriteoreetikot, astraalipaavit, enkeliuskovaiset, hurahtaneet kiviterapeutit sekä psykedeeliset spiritistit tai spiritistiset psykedeelit olivat innoissaan.

Monet tajuntaa laajentavia kemikaaleja tai taikasieniä käyttäneet ihmiset pitivät ja pitävät reaalitodellisuutta pelkästään kulissina tai maskina, jonka takana oleva oikea maailmanolemus on villeydessään taviksille liian kovaa kamaa koettavaksi. Learyn kuoleman prosessi olisi merkkipylväs, vakuus toisen todellisuuden mahdista, lupaus ja lunastus, uhrilahja toisenlaisen tuonpuoleisuuden alttarille.

Vähän kuin Jesse aikoinaan, mutta toisenlaisen näkemyksen edustajana.

Haluttiin esikuva, voimakas kannanotto, loppuun asti suoritettu toisenlainen elämä. LSD-gurun julkisessa kuolemassa nähtiin lopullinen avokämmenenisku konventionaaliselle ajattelulle ja elämisen tavoille.

Lopulta, hetken lähestyessä, Timothy Leary tekikin yllättäen toisenlaisen ratkaisun. Hän valitsi kuoleman vailla provokaatiota ja kuoli rauhallisesti rakkaittensa ja läheistensä kanssa, ilman meuhkaavan maailman läsnäoloa. Näköetäisyydellä läheiset, turvalliset ihmiset. Rakkaat tästä maailmasta.

Kaksi oman sukupolveni musiikillista tiennäyttäjää, David Bowie ja Prince, kuolivat hiljattain. Toinen läheistensä seurassa, hyvin valmistelleena, elämänsä lopputyön päätökseen saaneena. Bowien uran ehkä onnistunein ja häkellyttävin markkinointikeino oli kuolla viikkoa ennen viimeisen albuminsa julkaisupäivää. Levollinen ja onnistunut julkinen kuolema. Vailla turhaa itsesääliä tai syyllistämistä.

Prince kuoli yksin oman, valtavan studio- ja asuinkompleksinsa hissiin. Menossa studioonsa jatkamaan työtään. Kesken kaiken, ihminen parhaassa iässä, luomisvoimansa huipulla. Kuten oli ollut viimeiset parikymmentä vuotta. Kaatui saappaat jalassa.

Mutta. Yksin.

Eräs ystäväni kertoi äitinsä Saimin kuolemasta. Vakavan taudin terminaalivaiheessa Saimi halusi koota kaikki sukulaisensa, ystävänsä, rakkaansa lähelleen kotinsa lämpöön, pois sairaalan persoonattomasta ympäristöstä.

Kotona hänelle sijattiin oma vuoteensa. Pehmeä peitto päällystettiin tuorein kukin, juhlaväelle valmistettiin ruokia ja ostettiin juomia. Läheiset pitivät ruumiinvalvojaiset vielä elossa olevalle Saimille. Söivät, joivat, lauloivat, kävivät yksitellen kuiskaamassa jäähyväisensä ja kuulemassa hyvästit, täyttivät huoneen ja talon elämänilolla, naurulla ja rakkaudella.

Kuollessaan kolmantena juhlapäivänä Saimilla oli onnellinen hymy huulillaan. Hän ei ollut yksin.

Jukka Orma
Kirjoittaja on muusikko, joka tunnetaan muun muassa Sielun Veljet -yhtyeestä.