AA-liike syytetyn pallilla

Tutkimusten mukaan AA ei auta, mutta käytännössä se toimii.

”Täällä et ole yksin”, lupaa ristipistotyö kerhotilan seinällä. Ja vaikka kello on vasta aamuseitsemän, on paikalla jo kuusi miestä ja yksi nainen. Ulkona kolisee raitiovaunu.

Yksi miehistä laskee pahvisen kahvimukin kädestään ja ottaa pöydältä hiirenkorville luetun pehmeäkantisen kirjan.

”Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään”, hän aloittaa.

Teksti on Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelman ensimmäinen kohta.

AA ELI ”anonyymit alkoholistit” on Yhdysvalloista 1930-luvulla lähtenyt liike. Sen mukaan alkoholismista toipuminen vaatii korkeampaa voimaa, vertaistukea ja täysraittiutta. Helsingissä kokoontuu yli sata AA-ryhmää joka viikko.

”Olen kiertänyt A-klinikat ja muut. Ilman tätä yhteisöä en olisi hengissä”, sanoo palaverin vetäjä.

Kuten alkusanat lukenut mies asian muotoilee: ”Tämä on paikka, jossa raittius on mahdollista.”

KAIKKI EIVÄT kuitenkaan usko AA:n voimaan. Viime vuosina Yhdysvalloissa on alettu kyseenalaistaa menetelmän ylivertaisuus. Aikakauslehti Pacific Standard julkaisi viime vuonna yhteenvedon uusista tietokirjoista, jotka arvostelevat AA:ta. Niitä oli puoli tusinaa. Kirjat kritisoivat AA:n epätieteellisyyttä, laihoja hoitotuloksia ja tapaa hoitaa sairautta uskolla ja rukouksilla. Yksi Pacific Standardin esittelemistä kriitikoista on Harvardin yliopiston McLean Hospitalissa toimivan päihdehoitoyksikön entinen johtaja Lance Dodes. 

”Anonyymit Alkoholistit julistettiin alkoholismin oikeaksi hoitomuodoksi 75 vuotta sitten huolimatta siitä, etteivät mikään tutkimustulokset osoittaneet menetelmän tehoa”, Dodes kirjoittaa viime vuonna julkaistun kirjansa The Sober Truth esipuheessa.

Dodesin mukaan olisi jopa tehokkaampaa olla hoitamatta juomistaan mitenkään kuin osallistua AA-ohjelmaan. Väite on raju. Yhdysvalloissa ja Kanadassa kahdentoista askeleen noudattaminen on hallitseva hoitomuoto ja tuomioistuimet määräävät vuosittain 165 000 ihmistä osallistumaan AA:han.

AA-LIIKKEEN on hankala puolustautua kritiikkiä vastaan, koska sillä ei ole virallisia edustajia. Lääketieteellinen tutkimus on AA:n kanssa vaikeuksissa, koska osallistujat ovat anonyymeja, jolloin muutoksia alkoholinkäytössä ei voi todentaa. Niinpä AA:sta on Suomessa tehty lähinnä sosiologista ja laadullista tutkimusta.

”Mutta kokemusperäinen tieto osoittaa, että AA toimii”, sanoo Järvenpään sosiaalisairaalan kehittämispäällikkö Antti Weckroth. Hän on hoitanut päihdeongelmia 20 vuotta.

Weckroth viittaa siihen, että myös lääkäreiden työtä ohjaavat Käypä hoito -suositukset mainitsevat AA:n. Käypä hoito -suositukset laatii lääkäriseura Duodecim tutkimusnäytön perusteella. Nykyiset suositukset mainitsevat AA-ryhmät yhtenä vertaisavun muotona, mutta sen toimivuuteen ne eivät ota kantaa. Sen sijaan AA-liikkeen käyttämästä kahdentoista askeleen ohjelmasta löytyy kohtuullisen luotettavaa tutkimusnäyttöä.

Ohjelmaa on tutkittu erilaisissa hoitoympäristöissä, ja se toimii alkoholismin hoidossa yhtä hyvin kuin muutkin psykososiaaliset hoidot. Ainoa ero on, että kahdentoista askeleen ohjelman käyneet jäävät useammin täysraittiiksi kuin muilla tavoin hoitoa saaneet. Se ei ole ihme, sillä AA:n mukaan alkoholisti ei voi koskaan enää juoda, koska silloin hän ratkeaa. Ajatus täysraittiudesta jakaa hoitokenttää. Esimerkiksi A-klinikoilla voi hoidossa tavoitteena olla kohtuukäyttö.

”Kahdentoista askeleen ohjelman käyneet jäävät useammin täysraittiiksi kuin muilla tavoin hoitoa saaneet.

AA-RYHMÄSSÄ käytetyt puheenvuorot ovat kertomuksia itsensä pohjalle juomisesta. Tarina on tuttu myös median alkoholismikertomuksissa. Niissä juominen asteittain pahenee, kunnes alkoholisti on vajonnut pohjalle. Siellä hän, usein uskoontulon avulla, raitistuu ja kuin ihmeen kaupalla saavuttaa jälleen elämänhallinnan. Tarinaan kuuluu, ettei henkilö enää koskaan juo pisaraakaan.

Nämä tarinat ovat tosia mutta eivät koko totuus. AA-liikkeen mukaan raitistuminen ilman tukea on mahdotonta, eikä omin voimin juomistaan vähentäviä näy mediassakaan. Niinpä voi olla yllätys, että useimmat ihmiset paranevat päihteiden, alkoholin ja tupakan riippuvuuksista ilman mitään hoitoa.

”Kaikki eivät käy pohjalla. Siitä on pitävää näyttöä. Väestötason tutkimukset osoittavat, että ihmiset muuttavat elämänsä aikana alkoholinkäyttöään moneen suuntaan”, sanoo Antti Weckroth.

Tämä kävi ilmi Vietnamin sodan yhteydessä tehdyssä laajassa päihdetutkimuksessa. Sodassa yli puolet amerikkalaisista sotilaista käytti heroiinia, joka aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden. Kun riippuvuusdiagnoosin saaneet sotilaat kotiutuivat, valtaosa heistä lopetti heroiinin käytön aivan itse, ilman mitään apua. Tutkimukseen viitataan yhä usein, koska se osoittaa, että oman riippuvuuden hoitaminen on tehokasta. Weckrothin mielestä tarina pohjalta nousemisesta voi kuitenkin olla tärkeä, vaikkei se olisi tosi.

”Se on AA:n jaettu uskomus, joka auttaa siihen osallistuvia toipumaan”, Weckroth sanoo.

”AA:n tiedetään auttaneen monia. Hoitojärjestelmän kannattaa hyödyntää sitä eikä nillittää sivuseikoista.”

AA:n tärkein jaettu uskomus on ajatus siitä, että että alkoholistin täytyy jättäytyä korkeamman voiman valtaan saadakseen apua. AA puhuu alkoholismista sairautena eikä kiellä lääkkeidenkään roolia, mutta pitää silti ratkaisevana hoitomuotona uskoa.

Helsingin Diakonissalaitoksen päihdepalvelujen ylilääkäri Outi Kuikanmäki suhtautuu AA:han myönteisesti. Hän ei pidä hoitotapaa ristiriitaisena, vaan muistuttaa, että alkoholismissa on sekä biologinen että psyykkinen puoli. Riippuvuuden psyykkistä puolta tunnetaan huonosti, mutta AA kohdistunee juuri siihen.

”Se perustuuko AA:n faktoille ei vaikuta siihen, että se voi silti vaikuttaa positiivisesti. Jos ihminen kokee AA:n mielekkääksi ja toiminta vie mukanaan, niin halu ja kyky pysyä erossa alkoholista vahvistuu”, Kuikanmäki sanoo.

Teksti Riikka Suominen 

Artikkelia varten on haastateltu sähköpostitse myös Käypä hoito -suositusten päätoimittaja Jorma Komulaista.