Paikkansa hakenut

Muusikko ja päihdetyöntekijä Tero-Petri Suovanen viihtyy erikoisten tapauksien seurassa ja uskoo
ihmisten perushyvyyteen.

Teksti > Oskari Onninen
Kuvat > Suvi-Tuuli Kankaanpää

Tero-Petri Suovanen säestää Tuula Amberlaa, keikkailee oman orkesterinsa kanssa ja tekee päivätyötä päihdehoitajana.
Tero-Petri Suovanen säestää Tuula Amberlaa, keikkailee oman orkesterinsa kanssa ja tekee päivätyötä päihdehoitajana.

Turkulaisesta Tero-Petri Suovasesta, 45, ei pitänyt tulla sosiaalityöntekijää. Päihdeala oli sattuma, tosin Suovanen sanoo tuntevansa paljon ”rajatapauksia” ja tulleensa aina toimeen ”sellaisten” ihmisten kanssa.

”Mä oon ollut impulsiivinen ja keskittymiskyvyiltäni puutteellinen, niin ajattelin, että hankin ammatin, joka on semikiinnostava.”

Nyt hän on tehnyt päihdetyötä koko aikuisikänsä, Ensi- ja turvakotien liitossa ja nykyisessä työpaikassaan A-klinikka-säätiössä.

Sitten on Suovasen toinen työ.

1990-luvulla Suovanen teki laulut Limonadi elohopea –yhtyeessä. Sen jälkeen hän on viritellyt soolouraansa neljän levyn edestä ja soittaa tätä nykyä lisäksi Lulu-hitistään muistetun Tuula Amberlan yhtyeessä.

Suovanen on tyypillinen indiemuusikko: aihetta seuraavat kyllä tuntevat, moni muu ei niinkään. Keikkoja on kuitenkin lähes joka viikonloppu.

”Mä epätoivoisesti vieläkin kuvittelen, että jollain tavalla mä voisin tehdä tätä työkseni. Sen huomaa siitäkin, että mä teen kokonaisia äänilevyjä.”

Suovasen laulut olivat 1990-luvulla naiiveja, nyt aikuistuneita ja kypsyneitä, kuten kuuluu todeta. ”Sosiologisesti keski-ikäisten ’möhispoppia’”, hän itse sanoo.

”Niille, jotka haluaa sanoituksille jatkumoa Gösta Sundqvistin perinnölle, eikä mitään röyhkämäistä ärsyttämistä.”

”Paitsi on Kaukokin aika keskiluokkainen nykyään.”

Gösta Sundqvist teki suomalaisten ihmisten valoisien ja pimeiden puolien kuvaamisesta Leevi and the Leavingsin brändin.

Suovanen tekee töitä päihdeongelmaisten nuorten kanssa, mutta kappaleisiin asti se päätyy harvoin. Pelkkä yksittäisen kappaleen nimi – Vihaajatkin ovat jotain muuta – täyttyy silti merkityksillä, jos sen peilaa tekijänsä ammatin lävitse.

”Kaikista eniten olen omaa pimeää puoltani käynyt niissä”, Suovanen sanoo.

”Joidenkin nuorten kohtaloissa on jotain kolhoa, mutta on niissä jotain, mitä on paljon helpompi empatisoida, kun ne kasvot tuntee ja näkee.”

Hän puhuu göstamaisen humaanisti ihmisen perushyvyydestä, jonka esiin kaivamista päihdetyö usein on. Asiakkaille on opetettava itsenäisyyttä tai vivahteikasta tunneilmaisua kenties ensi kertaa näiden elämässä.

Elämää on vaikea palauttaa raiteilleen, jos raiteita ei ole koskaan ollut, Suovanen sanoo.

”Mä näen niin, että ne tyypit, jotka on tulleet meille hoitoon, on hyviä tyyppejä siitä huolimatta, että niillä on päihdeongelma. Enemmän lähtisin koukkimaan sitä perushyvyyttä, mikä siellä on. Tai pahuutta. Se on käyttövoima, jonka voi projisoida vaikka musaan.”

Niin on tehnyt kalifornialainen kasettirokkari Ariel Pink, jonka Suovanen ottaa esimerkikseen, koska Suovanen on henkeen ja vereen indiemies, jolle bändikaveritkin sanovat, että taasko tällaista muotimusiikkia.

”Mun on vaikea kuvitella, että Ariel Pink olisi tehnyt niitä levyjään ilman huumeita. Jotain kiinnostavaa sen elämässä on tapahtunut. Se on makaaberilla tavalla kiehtovaa. Ehkä sen takia mä oon tällä alalla, koska omassa tavanomaisuudessani mä kaipaan jotain epätavallista”, Suovanen sanoo.

”Joku kiero huumorintaju, joka minua ja asiakkaita yhdistää, on että asioiden ei tarvitse mennä hienojen suunnitelmien mukaan. Kun kaikki tavarat on lastattuna autoon ja tulee helvetin iso töyssy ja kuuluu ääni, että ne menee levälleen. Niin meidän rumpali sanoo silloin, että ne haki paikkaansa ne asiat.”

”Mä haluan uskoa siihen älyttömään ideaan, että mun parhaat biisit on vielä tekemättä”, Suovanen sanoo.
”Mä haluan uskoa siihen älyttömään ideaan, että mun parhaat biisit on vielä tekemättä”, Suovanen sanoo.

Suovasellakin oli hieno suunnitelma. Aikanaan se oli vähällä toteutua.

1990-luvun puolivälissä, kun Limonadi Elohopea teki läpimurtoa, sitä mainostettiin Soundin takakannessa ja kehuttiin sisäsivuilla. Ja yhtäkkiä parikymppisen opiskelijan tilille humahti verojen jälkeen kymmenentuhatta markkaa Teosto-rahaa. Valtava summa.

”Mä oon joskus verrannut tätä musiikkia riippuvaisuuteen. Peliriippuvaisille on tosi paha juttu, jos saa alussa ison voiton. Se antaa viestin, että on tehnyt jotain oikein. Olen miettinyt sitä masentuneimmillani, että se alku oli liian raju, se antoi käsityksen, miten asioiden kuuluisi olla, ja sai minut jatkamaan”, Suovanen sanoo.

Nyt Suovanen on jatkokouluttautumassa sosionomiksi. Toisaalta ”soten pelossa”, koska sosiaalialalla ei vieläkään tiedetä, millaisella koulutuksella päätyy mihin tehtäviin uudessa mallissa. Toisaalta osaamista on hyvä välillä päivittää, siksi autokoulussakin on kakkosvaihe. Tarkoitus olisi valmistua vuoden päästä.

Varsinaisesta hienosta suunnitelmastaan hän ei silti ole luopunut täysin.

”Mä haluan uskoa siihen älyttömään ideaan, että mun parhaat biisit on vielä tekemättä”, Suovanen sanoo.

”Vaikka tästä ei tulisikaan mitään oikeaa työtä.”