Kun sote-laiva kääntyy, ihmisiä putoaa kannelta

Helsingin Pitäjänmäellä on tehty sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa pian kaksikymmentä vuotta sitä, mitä sote-uudistuksessa ja hallituksen kärkihankkeessa tavoitellaan: sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä. Niin autetaan ihmisiä, jotka ovat pudonneet muuttuvan sote-verkon läpi.

Teksti > Riku Siivonen
Kuvitus > Maxim Usik

Kun perhe saapuu Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseviin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalveluihin, tilanne on usein todella epätoivoinen.

Vähän turhankin epätoivoinen, mutta siihen on syynsä. Aikojen ja hoitokäytäntöjen muutosvirtausten vuoksi Suomessa on huonosti voivia perheitä, jotka putoavat turvaverkosta läpi. Taustalla on kaksi trendiä: Ensinnäkin vuoden 1984 lastensuojelulain myötä perheen tukeminen sai suuremman painoarvon ja samalla säilyttävästä lastenkotiperinteestä alettiin siirtyä hoidollisempaan suuntaan. Toinen trendi on tavoite kalliiden  – eikä aina tehokkaiden – sairaalajaksojen lyhentämisestä lasten ja nuorten psykiatriassa sekä siirtyminen enemmän avohoitoon: asiakkaiden käynteihin erilaisilla poliklinikoilla. Pistemäiseltä hoitopolulta aina joku eksyy.

”Järjestelmä saa vaikeimmat tapaukset kiinni liian myöhään”, Diakonissalaitoksen psykologi Timo Pasanen sanoo.

Haastavimmassa asemassa olevien lasten ja perheiden auttamiseksi Pitäjänmäelle on kehittynyt 30 vuoden aikana lasten ja nuorten intensiivihoito, jonka eri osastoilla on yhteensä neljäkymmentä paikkaa. Intensiivihoidossa tarjotaan lapselle ja nuorelle perusturvallisuus, hoiva ja kasvatus sekä yksilöllinen lasten- ja nuorisopsykiatrinen hoito samassa turvallisessa kasvuympäristössä. Monella lapsella ja nuorella koulunkäynti on keskeytynyt, joten tarvitaan tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Muulle perheelle on tarjolla esimerkiksi perhe- ja sisarusterapiaa. Yksilöllisen tarpeen mukaan määrittyvät hoitojaksot ovat kahdesta neljään vuotta.

maxim2

Lapsen tai nuoren ympärillä toimii pysyvä moniammatillinen työryhmä. Samassa paikassa työskentelevät hoitaja, lääkäri, psykologi, neuropsykologi, toimintaterapeutti ja perheterapeutti. Tiiviin mallin yksi etu on, että lapsen tai nuoren elämästä kertyy auttajille hiljaista tietoa. Sitä voidaan käyttää hyväksi eri spesialistien antaman tuen yhteydessä. Esimerkiksi lapsen käyttäytymisen hyvin tunteva omahoitaja voi olla mukana perheterapeutin kanssa kotikäynnillä. Tieto kokonaistilanteesta leviää.

”Siten pystymme hyvin konkreettisesti miettimään miten lapsen hoitoa voidaan rakentaa ja muuttaa tarvittaessa. Koska tapaukset ovat hyvin erityisiä, pelkkä lääkärin tai psykologin konsultatiivinen käynti sijaishuollon yksikössä ei aina riitä”, Timo Pasanen sanoo.

Asiakkaiden ongelmat ovat usein ylisukupolvisia eli jo vanhemmilla on tai on ollut esimerkiksi päihdeongelmia. Lapsi on jäänyt vaille normaaleja kiintymyssuhteita. Osa lapsista on perheistä, joissa vanhemmat ja muut lapset voivat hyvin, mutta yksi lapsi onkin erityisen vaativa.

”Lastensuojelu on mielletty viimeiseksi vaihtoehdoksi, mutta se voi olla myös varhaisen puuttumisen paikka. Intensiivinen sijaishuolto estää kroonistuvia mielenterveyden häiriöitä sekä huono-osaisuuden syventymistä. Mutta tilanteisiin pitää päästä kunnolla kiinni riittävän aikaisin.”

Silloinkin kestää oman aikansa ymmärtää esimerkiksi lapsen häiriökäyttäytymisen tai vetäytymisen alla olevia asioita kuten oppimishäiriöitä tai traumoja. Prosessi voi olla pitkä. Luottamuksen rakentuminen vie aikaa.

Moniammatillinen työ vaatii paljon myös työntekijöiltä ja heidän johtajiltaan, selviää Timo Pasasen ja työryhmän kirjasta Turvallista liikettä rajapinnoilla. Siihen on koottu Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta tutkimustietoa ja vuosien aikana kertyneitä oppeja. Kirjakin kertoo, että työyhteisön uusi toimintatapa ei synny helposti. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on perinteisesti ollut voimakas hierarkia ja ammattikuntien väliset raja-aidat. Esimerkiksi sosiaalityöntekijät ovat kokeneet, että moniammatillista työtä tehdään lopulta kuitenkin psykiatrian ehdoilla.

”Meilläkin oikea työkulttuuri on syntynyt hitaasti. Näkökulmat törmäävät täälläkin, mutta me ollaan ehkä opittu sellaista joustavuutta. Se edellyttää, että meillä on taju toistemme rooleista, siihen ei voi olla tulla valtapeli väliin. Rooleja voidaan yrittää turvata hierarkialla, mutta se ei ole kestävä ratkaisu”, Pasanen sanoo.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistäminen on kaikunut myös valtakunnallisen sote-uudistuksen yhteydessä. Onnistuessaan se onkin tuloksekasta. Pitäjänmäellä puolet lapsista kotiutuu ja sijoitus puretaan. Haastetta tuo se, että intensiivihoito häviää kuntien hankinnoissa kevyemmille hoitoratkaisuille. Vaihtoehto voi kuitenkin tulla ajan mittaan kalliimmaksi, jos lapsi pitääkin sijoittaa aina uudestaan.

”Jokainen toipuva lapsi ja nuori tuo yhteiskunnalle suuren säästön”, Pasanen sanoo.

Inhimillisen säästön ymmärtää toivottavasti lapsikin.

”Turvallista liikettä rajapinnoilla – Koettua ja tutkittua tietoa lastensuojelua ja lasten- ja nuorisopsykiatriaa integroivasta hoitomallista”. Ilmestyy maaliskuussa 2017. Toimittaneet: Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Sinikka Martikainen, Maarit Valkonen & Leena Leppänen.