51 pientä kysymystä

Piispa joutuu työssään usein vastaamaan suuriin kysymyksiin. Niin myös Helsingin piispa ja Helsingin Diakonissalaitoksen valtuuskunnan puheenjohtaja Irja Askola, joka jää loppuvuodesta eläkkeelle. Sen kunniaksi Viesti-lehti kysyi piispalta 51 pientä kysymystä. Pakkaako hän pakasteet pieneen pussiin? Mikä saa piispan nauramaan? Onko elämää Toijalan takana?

Teksti > Jussi Förbom Kuvat > Perttu Saksa

Onko lihansyönti enää ihmisten henkilökohtainen asia? ”Se on tietysti henkilökohtainen valinta. Mutta kyllä sillä on globaalia vaikutusta, minkä valinnan tekee.”

Millaisessa kapakassa viihdyt? ”No eipä tällä aikataululla tässä työssä juuri kapakassa ehdi viihtyä, eikä se ole muutenkaan ollut minun juttuni. Mutta toki hyvissä ruokaravintoloissa käyn joskus sekä työni takia että muutenkin. Arvostan myös etnisiä ravintoloita.”

Tanssitko tanssiravintolassa? ”Enpä muista, kyllä koska olisin tanssiravintolassa edes ollut. Mutta joskus laivaristeilyllä kirkkoherrojen kanssa muutama on hakenut tanssiin, ja mieluusti olen valssissa pyörähdellyt.”

Tiedätkö, mitä on Toijalan takana? ”Ainakin vireitä kuntia ja mukavia seurakuntia.”

Oletko ”pieni urhea nainen”, joka esiintyy Eeva Kilven kirjoittamassa suosikkirunossasi? ”Joskus siltäkin tuntuu.”

Oletko marraskuussa eläkkeelle jäädessäsi todennäköisemmin helpottunut vai ahdistunut? ”En tiedä. En ole ikinä ollut eläkkeellä, ja enpä ennakoi omia tunteitani. Mutta sen voin ennakoida, että monen tyyppisiä ja monen tasoisia tunnevuoristoratoja niihin ensimmäisiin eläkekuukausiin varmaan liittyy.”

Käytätkö s-etukorttia? ”En.”

Pakkaatko pakasteet pieneen pussiin? ”Aika harvoin: ensinnäkin yritän kunnioittaa ekoratkaisuja, ja jos tuossa lähikaupassa käyn, niin kyllähän ne pinaattipakasteet kangaskassissakin menevät.”

Toimitko tiedostamattasi tietyllä tavalla, jotta ihmiset eivät paheksuisi käytöstäsi? ”Koen, että olen se sama Irja. Piispuuden sisällä asuu Irja, ja Irja on myös osa sitä piispuutta. Ajattelen näin, että jos toteuttaisi jotain roolia, niin ei piispuutta eikä ylipäätään kristittynä elämistä jaksaisi.”

Milloin olet viimeksi paheksunut toisten ihmisten käytöstä? ”Minun on vaikea kestää tätä vihapostin ja aggressiivisen retoriikan määrää. Vihaposti huolestuttaa minua nykyään tosi paljon. Sitä paheksun ja sitä oikeasti myös pelkään.”

Mikä on tekopyhyyden huippu? ”No en tämmöisiä hierarkialaskelmia halua antaa, mutta… Niin, en halua antaa.”

Miten nukut? ”Olen hyvin iltauninen ja aamuvirkku. Mutta joskus työpaineet tai vaikkapa vihapuheet valvottavat.”

Tulevatko ihmiset jakamaan piispan kanssa koskaan ilojaan surujen sijaan? ”Kyllä. Ihan ratikassa ja metroasemilla tuntemattomat ihmiset.”

Millainen olet kun suutut? ”Useimmat ihmiset lähelläni eivät itse asiassa edes huomaa sitä. Lauseeni lyhentyvät ja lauseitteni rytmi hidastuu.”

Pelkäätkö kuolemaa? ”En kuolemaa, mutta tietysti se, jos kuolemaa edeltäviin vaiheisiin liittyy paljon kipua tai tuskaa, niin se pelottaa. Olen ollut kahden kuolevan ihmisen luona, äitini ja eräänlaisen sijaisäitini. Molemmat kuoleman hetket olivat niin kauniita, että jos en olisi sitä ennen uskonut Jumalaan ja tuonpuoleisuuteen, niin niissä molemmissa hetkissä olisin kääntynyt kristityksi.”

Onko taivas konkreettinen paikka? ”Onneksi piispan ei tarvitse tietää sitä. Sen puolen jätän Jumalalle.”

Väsytkö siihen, että ihmiset näkevät sinut aina nimenomaan piispana? ”Siitä on myös paljon iloa. Koen olevani kirkon kävelevä postilaatikko. Kun tästä kotoa lähden vaikka hissiinkin, niin joku voi olla vastassa ja kysyä, että mites se kirkko sitä tai tätä. Mutta on pakko joskus myöntää, että huh-huijaa…”

Miten toimit, jos saamasi kirje- tai sähköpostipalaute on vihamielistä? ”Niin, se vähän riippuu, mikä on vihan ydin. Joskus on kyse selkeästä väärinymmärryksestä, jolloin korjaamme sen, ja joskus olen saanut myös koskettavaa palautetta siitä, että anteeksi, että olin ihan ymmärtänyt väärin. Ja se tietysti tuntuu hyvältä. Mutta on sitten tietysti paljon sellaista postia, josta tietää, että sanoisinpa mitä tahansa, niin ihmisillä on kielteinen leima minusta. Kestokysymykset ovat turvapaikanhakijoiden puolustaminen, perheitten yhdistämisen tukeminen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolustaminen. Kun viestit menevät solvaamisen ja vihan puolelle, se on kyllä aika kauheaa. Minusta meidän pitäisi puhua paljon enemmän siitä, kuinka paljon kirkon sisällä kristityt lähettävät vihapostia paitsi minulle myös kansanedustajille. Millainen kuva kirkosta syntyy, jos kristityt solvaavat ja ivaavat? Tämähän on myös hyvin sukupuolittunutta. Miehille osoitetut viestit ovat instituutiovihaa, naisille raiskausuhkauksia, ulkonäköön liittyvää tai muuten persoonaan liittyvää solvaamista.”

Onko Ensitreffit alttarilla arveluttava tv-ohjelma? ”En ole nähnyt sitä ohjelmaa. En ota kantaa, ei tarvitse kaikkeen olla kantaa.”

Mikä on toimivan parisuhteen elinehto? ”Ajattelisin, että toistensa erilaisuuden kunnioittaminen, keskeneräisyyden kestäminen itsessä ja toisessa. Mutta kieltäydyn olemasta parisuhteiden asiantuntija. Piispan ei onneksi tarvitse olla asiantuntija joka asiassa.”

Mikä on ollut sinun keinosi selvitä sydänsuruista? ”Suruista ja huolista selviää sillä, että on ystäviä, joiden kanssa voi puhua.”

Millainen huomionosoitus rakkaalta ihmiseltä saa sydämesi sulamaan? ”Useimmiten aito kohtaamisen ele. Ehkä nämä kirjeet, kortit, kun joku sanoo, että joku pieni asia on voimaannuttanut tai auttanut, niin ne ovat koskettavia, koska ne ovat niin aitoja.

Mikä sinua naurattaa? [Alkaa nauraa.] ”No tämä haastattelu, kun tämä on niin hassu juuri nyt kaikkine kysymyksineen, mutta kaiken kaikkiaan minusta meillä on ilon ja naurun vajetta, mutta minulla on karjalaiset juuret, ja minusta sekä itkeminen että nauraminen ovat tärkeitä asioita, ja lasten kanssa nauraminen on tietysti kaikkein hauskinta.”

Mille me nauramme, kun nauramme Viiville ja Wagnerille? ”Emmeköhän me naura omille ennakkoluuloillemme.”

Voiko mistä tahansa asiasta piirtää pilakuvan? ”Totta kai voi piirtää pilakuvan, mutta kannattaa kysyä, mistä kaikesta on viisasta piirtää pilakuva”

Onko rukoileminen sinulle erityinen toimitus, vai rukoiletko hiljaa mielessäsi kesken kaiken? ”Se on kaikkea tätä. Iltaunisena en jaksa illalla rukoilla, vaan ainoastaan siunaan itseni ristin merkillä. Aamuisin rukoilen myös päivän tulevien kohtaamisten puolesta. En pyydä mitään, minusta Jumala ei tarvitse minulta esityslistaa, vaan minä pikemminkin Jumalalta.”

Mitä arkisia tapoja noudatat nimenomaan siksi, että olet pappi? ”Ajattelen, että asenne elämään on kristityn identiteetti. Että se ei ole nimenomaan edes papin identiteetti, vaan kristityn identiteetti. Kun kohtaan ihmisiä, tuntemattomia tai tuttuja, niin mieluummin olen ystävällinen kuin tympeä ja toivoisin, että minusta välittyisi ennemmin armo kuin ahdistus, tai tervetulon henki mieluummin kuin tuomitsevuus. Ajattelen myös, että kristityn valinta on vähän myös se mihin omat rahansa käyttää tai mitä kulutustottumuksia suorittaa. Kristityn identiteetin pitäisi löytyä myös keittiön kaapeista tai pankkitileiltä.”

Kasvattavatko tunnontuskat ihmistä? ”Minusta huonosta omastatunnosta muistuttamisella tai syyllistämisellä ei saada hyvää aikaan. Meidän suomalaisten pitäisi saada aikaan sellainen ilmapiiri, että hyvän tekeminen kannattaa siksi, että se tekee hyvää myös sinulle itsellesi.”

Annatko rahaa romanikerjäläiselle? ”Joka kerta, kun näen heitä tuossa meidän kulmilla, niin kummin tahansa teen, on huono omatunto. Kävelen joskus ohi, ja tuntuu pahalta, joskus laitan vähän rahaa, ja sekin tuntuu pahalta. Että kyllähän ratkaisun tähän pitäisi löytyä jollain muulla tavalla.”

Käytätkö sanaa tapakristitty? ”Se ei ole omaa sanastoani, mutta en ikinä haukkuisi, tuomitsisi tai ivaisi ketään tapakristityksi. Jos ihminen tulee vain jouluna kirkkoon, tai silloin, kun lapsenlapsi kastetaan, niin minä sanoisin, että ihanaa, kun tulit. Kyllähän tavat myös kannattelevat.”

Onko kristittynä eläminen maallistunut? ”Toivottavasti! Tarkoitan sitä, että ei kristittynä eläminen ole sitä, kuinka monta kertaa viikossa tai vuodessa avaat kirkon oven, vaan senhän nimenomaan pitäisi maallistua, olla arjessa elämistä. Kyse on siitä, että does it make any difference, että olet kristitty. Miten kohtelet naapuriasi, lapsia, sukulaisperhettä, jossa on kamalia vaikeuksia, miten kohtelet turvapaikanhakijoita, seksuaalivähemmistöjä. Nyt alkaa tällainen tuunaamisen ja osallistamisen aika, arkikristillisyys.”

Ovatko miesten juoksutrikoot asia, joka meidän on vain hyväksyttävä? ”Mitä, siis miesten juoksutrikoot? Ei minkäänlaista käsitystä koko asiasta. Onneksi ei tarvitse olla stailisti. Minusta ihmiset voivat pukeutua juuri niin kuin he haluavat. Siihenkään ei piispan onneksi tarvitse ottaa kantaa.”

Minkä ihmisryhmän kirkko on mielestäsi unohtanut? ”Onpa hyvä kysymys. Yleensä mennään liikaa enemmistön ehdoilla, enemmistön äänillä, ja silloin pitäisi aina kysyä, ketkä ovat marginaalissa, ketkä ovat vähemmistössä. Kun kysyy heiltä, saa varmasti eri vastauksen kuin minulta, tai konkreettisemman vastauksen.”

Onko sinun itsesi joskus vaikea kunnioittaa toisenlaisia ihmisiä tai ihmisryhmiä? ”Kotikasvatuksesta käsin on tullut se, että kaikenlaisia ihmisiä voi kunnioittaa. Kun on kymmenen vuotta ollut kansainvälisessä tehtävässä Genevessä, niin se toi tietysti myös suvaitsevuutta. Minulla on oma kasvukertomukseni, miten minusta on tullut tällainen. Toisella ihmisellä, joka ajattelee ihan eri tavalla, on myös sama oikeus. Mutta se, mitä en kestä, on solvaaminen, ivaaminen, vihapuhe, tikarien heitto. Ja on minusta käsittämätöntä, miten paljon sitä tätä nykyä kirkon sisällä on. Minulla on hyvä kontakti vaikkapa Päivi Räsäsen kanssa tai Timo Junkkaalan kanssa, joka vaihtoi hiippakuntaa, kun minusta tuli piispa, koska olen nainen. Minulle on hyvin tärkeää se, että kirkossa voidaan käydä keskustelua niin, että erimielisyyden etiikka toteutuu. Ajattelen heidän kanssaan avioliittoasiassa toisin, mutta minusta se ei ole pelastuksen ydinkysymys. Meidän pitäisi voida kunnioittaa toisiamme ja hyväksyä erilaiset kasvukertomuksemme.”

Onko ihmisen aina pidättäydyttävä kaikesta vihasta? ”Viha on myös tärkeä käyttövoima. Jos kaiken kokemansa vihan nielee, niin siinä helposti sairastuu. Oleellista on se, että tunnistaa vihan. Viha on aina viesti, ja se on myös pelon serkku. Pitää tunnistaa vihan viesti eikä nielaista sitä. Mitä sillä vihalla teen, on sitten seuraava valintakysymys. Jos koko ajan hymyilee ja on kuitenkin täynnä vihaa, niin ei se ole kauhean terve elämisen tapa.”

Onko vihaaminen nyt sallitumpaa kuin ennen? ”Ajattelisin, että se on ehkä vähän näkyvämpää. Jos ihmiskunnan historiaa katsoo, niin ei se mitään rauhanomaista, strömsöläistä kokkailua ole ollut, ei edes Suomessa. 99 vuotta sitten meillä oli sisällissota. Ne traumat ovat edelleenkin olemassa.”

Ajatteletko itseäsi naispiispana? ”[Naurahtaa] No enhän minä sitä koko ajan ajattele, mutta minä olen sitä.”

Oletko piispana toisinajattelija? ”En minä nyt ainakaan yksinajattelija ole. Tapaan sanoa, että Irja lähtee poikaleirille kun piispat tapaavat. Tunnistan semmoista sukupuolen tuomaa erilaisuutta suhteessa tunneviesteihin tai tapaan ylipäätään kommunikoida. Mutta en minä mikään erilainen nuori kokonaan ole.”

Jos olisit seurakuntapappi, vihkisitkö samaa sukupuolta olevan parin?

Vihkisin vasta sitten, kun kirkko yhdessä sen päättää. Oma ohjeistukseni piispana on koko ajan ollut se, että ei pitäisi keskittyä siihen, mitä ei saa tehdä. Minusta aviopareja ei saa nyt laittaa kirkkopolitiikan välineiksi. Itse toki olisin toivonut, että kirkon päätöksenteko olisi mennyt toisella tavalla. Nyt minusta on tärkeää se, että papit osallistuvat maistraatissa vihityn avioparin hääjuhlaan ja löytävät siinä luovat tavat välittää kirkon hyväksyntää ja Jumalan siunausta. Tätä linjaa olen omalle papistolleni välittänyt.”

Mitä vastaat niille, jotka yhä julistavat, että kirkko on erotettava valtiosta? ”Ensinnäkin sanoisin, että se lause pitää purkaa. Mistä erotetaan, mitä enää on jäljellä? En ole ihan varma, että moni kuntapäättäjä, joka lausuisi noin helposti, olisi esimerkiksi onnellinen siitä, että hautaustoimi tulisikin kunnan vastuulle. Eli mistä oikeastaan puhutaan? Ei Suomessa kenenkään ole pakko kuulua kirkkoon, presidentti ei enää nimitä piispoja kuten ennen vanhaan, eikä kenenkään ole pakko osallistua uskonnonopetukseen. Eli esittäisin vastakysymyksen, mitä se ero sitten merkitsisi, mikä olisi sen jälkeen toisin.”

Mitä sinulle merkitsee käsite kansankirkko? ”Sen hyvä kaiku minulle on, että se on erilaisten kansalaisten kirkko. Meillä ei ole oikeaoppisten yhteisöä, jossa olisi suuret kriteerit ja pakko osallistua kerran viikossa johonkin. Meillä kulkee aika paljon sellaista kristinuskon hyvää juurta kodeissa ja kirkko tekee nimenomaan tavallisten ihmisten eteen tosi paljon hyvää. Olen joskus sanonut, että jos piispa jäisi lakkoon kuukaudeksi, niin sitä ei kukaan edes huomaisi. Jos seurakuntien diakoniatyöntekijät ja lastenohjaajat jäisivät viikoksi lakkoon, niin se olisi monessa perheessä aikamoinen katastrofi. Diakoniarahastosta löytyy vuokrarästeihin rahaa tai yksinhuoltajalle ruokakuponkeja, on kerhoja, joihin vanhemmat voivat viedä lapsensa, eikä kysytä, oletko kirkon jäsen. Se on minulle kansankirkko.”

Onko Trump kristitty? ”Kristittyjen tehtävä ei ole luokitella toisiaan mihinkään suuntaan. Totta kai minulla on poliittisesti vaikka mitä mielipiteitä hänestä, mutta en ota kantaa.”

Laskiaispulla, mantelimassalla vai hillolla? ”Ei kumpaakaan. En tykkää noista makeista pullista. Karjalanpiirakka munavoilla.”

Saako seurakunta mielestäsi piilottaa paperittoman siirtolaisen viranomaisilta? ”Seurakunta avaa Ekumeenisen Neuvoston ohjeiden mukaisesti ovensa sille, joka tarvitsee suojaa, kuten on tehnyt vuosisatojen ajan. Mutta kirkolla ei ole minkäänlaista mandaattia antaa turvapaikkastatusta. Kirkko ei ilmianna ihmisiä, mutta antaa suojan ja toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa. Minusta Suomen valtiolla olisi todella paljon suuremmat resurssit inhimillisempään kohteluun erityisesti maakriteereissä, perheitten yhdistämisen kriteereissä ja myös oikeusavun saamisessa.”

Mitä sanot ihmiselle, joka tunnustaa pelkäävänsä maahanmuuttajia? ”Kerro lisää miksi pelkäät, mitä pelkäät. Ei tällainen keskustelu mene eteenpäin, jos minä sanon, että älä pelkää. Pelolla on aina viesti, ja joskus ne viestit ovat myös hyvin koskettavia. Minulla on ollut näitä kohtaamisia, kun joku sanoo minulle, että ’sinä rouva piispa vaan hyysäät niitä ulkomailta tulleita ihmisiä ja toivotat heitä tervetulleeksi. Minua ei ole kukaan koskaan toivottavat tervetulleeksi mihinkään’. Kyllä minulla silloin valuvat kyyneleet silmistä. Tietenkin toivoisin, että nämä meidän selviytyjien mestarit, evakkomummot, tutustuisivat näihin Nazireihin ja Ahmadeihin ja kertoisivat sitä omaa tarinaansa.”

Milloin uskosi on eniten koetuksella? ”Se on ollut useammankin kerran. Silloin kun äitini kuoli yllättäen, hänen hautajaisiinsa liittyvät asiat koettelivat uskoani hyvinkin vahvasti. Jossain vaiheessa on ollut sellaista instituutiouskon epäilyjä, että onko kirkko ollenkaan oikeudenmukaisuuden puolella.”

Mihin tilanteeseen et olisi koskaan uskonut piispana joutuvasi? ”On niin monta filmiä päässä, että oikein pitää miettiä… Sieltä kauneimmasta päästä on esimerkiksi Meillä on unelma -mielenosoitus. Siellä oli 30 000 ihmistä ja puhuin siellä. Se oli semmonen, että huh huh, että juuri tässä kirkon kuului minun kauttani olla läsnä. Minusta on tärkeää se, että kirkko ei ole vain kirkon seinien sisällä, niin tämä oli musta ehkä vahvin kokemus siitä.”

Milloin kiroilet? ”En oikeastaan kiroile koskaan, ei se kuulu minun sanastooni. Suurin kirosanani on, että ’ihan mahotonta!’”

Oletko pappina Jumalan vai seurakuntalaisten palvelija? ”Ei niitä voi erottaa, ei todellakaan. Se, että otan Jumalan luomat ihmiset todesta, on nimenomaan Jumalan palvelemista. Jumala ei ole sillä tavalla abstrakti – hänen palvelemisensa on sitä, että otan ihmiset todesta, kuuntelen heitä, edistän armoa ja oikeudenmukaisuutta.”

Loiko Jumala taivaan ja maan? ”Kyllä. Kukas muu sen olisi luonut?”

Onko kysymyksiä, joita olisit toivonut kysyttävän mutta joita ei koskaan ole esitetty? ”Ensimmäisen ajatukseni on, että minulta on kysytty kaikki mahdolliset ja varsinkin mahdottomat kysymykset tässä seitsemän vuoden aikana. Kaikesta kiinnostavuudesta huolimatta tämä työ on myös aika rankkaa, niin kysyn itseltäni, että väsynkö oikeiden asioiden puolesta. Vaativan työn kuuluukin väsyttää, mutta ovatko ne väsyttävät asiat oikeita. Se on kysymys minulle sisäänpäin. Toinen kysymys, myös sisäänpäin, on se, että kun en usko komiteamietintöihin tai julkilausumiin juuri ollenkaan, niin mitkä ovat niitä symbolitekoja, joilla pystyn välittämään sen, että kirkko on sekä armon että oikeudenmukaisuuden puolella. Näitä kysymyksiä minun on kysyttävä, kun katson peiliin aamulla. Välillä niihin on vaikea vastata, mutta juuri siksi ne ovat tärkeitä kysymyksiä.”

Viesti-lehti kysyi Irja Askolalta yhteensä 100 kysymystä, joista toimitus on tähän valinnut 51. Jos haluat loputkin julkaistavan, käy tykkäämässä 123-vuotiaan Viesti-lehden ja 150-vuotisjuhliaan viettävän Helsingin Diakonissalaitoksen Facebook-sivuista! Kolmesataa tykkäystä ja tarina täydentyy: osallistuuko piispa mieluummin rukous-vai runousaamiaiselle – se ja moni muu pieni asia selviää!